Mekko Vero Moda, huivi Lindex ja laukku Bershka.
sunnuntai 21. elokuuta 2011
happy wedding
Eilen vietettiin isoveljeni kauniita häitä! Mahtava päivä! Tässä allekirjoittaneen juhlalookia
Mekko Vero Moda, huivi Lindex ja laukku Bershka.
Mekko Vero Moda, huivi Lindex ja laukku Bershka.
keskiviikko 17. elokuuta 2011
Suuri projekti
Kesän suurin projekti on vihdoin valmistumassa: piha! Sitä on tehty jokaisen pienen vapaahetken tullen. Sitä on tehty yhdessä naapureiden kanssa ja sitä on tehty omalla perheellä. Oma panokseni on yleensä ollut lasten perään katsominen, kunnia hyvästä jäljestä menee kokonaan mahtavalle miehelleni! Vanha "salainen puutarha" näkyy vielä yhden omppupuun, yhden karviaispensaan ja yhden suuren tuijan verran. Rakastan niitä kaikkia! Omenapuu on maailman paras kiipeilypuu ja siellä on eväitäkin vaikka kokonaista viikkoa varten. Omenapuun alla on kiipeilykivet ja tämä "asetelma" on pihan suosituin leikkialue, ehdottomasti.
tiistai 16. elokuuta 2011
Syksy tuo muutoksen tuulia
Tämä syksy on tuonut mukanaan aivan uudenlaisia tuulia meidän perheessä! Yhtäkkiä elämämme rytmiä määräilee aivan ulkopuoliset tahot, kun esikoinen pitkän kotihoidon päätteeksi aloitti eskarin tänään ja minä pitkän kotiäitiyden jälkeen menin ilta- ja viikonlopputöihin kodin ulkopuolelle! Voin kertoa, että rytmi on tottatosiaan muuttunut leppoisasta "tehdään just sitä mitä aamulla tekee mieli tehdä"-rytmistä varsinaiseen kalenterin seuraamiseen ja säntäilyyn! Keskimmäinen aloitti myös uuden kerhon tänä syksynä, siirryimme päiväkodin järjestämästä kerhosta seurakunnan kerhoon. Tänä aamuna kuskattiin siis kahta jännittynyttä reppuselkää omiin uusiin paikkoihinsa. Iltapäivä on juteltu aamupäivän tapahtumista, miten paljon kerrottavaa voi muutamasta tunnista kertyäkään.
Minä ja nuorimmainen nautittiin kahdenkeskisestä kolmituntisesta kauppakeskusvilinässä. Taas oli pitkä lista ostoja, sukkaa, sukkahousua, kosmetiikkaa....tiedättehän, niitä mitä ei koskaan muista ostaa ja aina puuttuu.
No mutta eiköhän tähän uuteen rytmiin pian totu, nythän tätä koululaisten rytmittämää elämää on edessä sitten varmaan kymmenen tai kymmeniä vuosia, joten vaihtoehtoja tottumiselle ei lienee olekaan ;)
Tässä meidän reipas eskari tänä aamuna, sekä vähän ujompi kerholainen ja pikkuruinen pikkuveljensäkin.
maanantai 15. elokuuta 2011
Moussekakkua harvinaisille vieraille
Eilen saimme kylään harvinaiset vieraat, itseasiassa niin harvinaiset, että kyläilivät meillä ihan ensimmäistä kertaa. Olin hiukan stressaillut tarjottavista, kun ei tiedä toisten makumieltymyksistä, allergiatkin oli jäänyt kysymättä. Ja olihan kyseessä kuitenkin miehen pomo perheineen ;)
Päädyin sitten tuttuihin ja turvallisiin: suolaiseksi leipäjuusto-broilerisalaatti, ciabataa ja tuorejuustoja. Makeaksi punaherukka-suklaamoussekakku ja jäälauttaleivosta, lapsille vielä jotain pientä naposteltavaa lisäksi. En ollutkaan pitkään aikaan leiponut liivattella hyydytettyjä kakkuja, koska tein niitä joskus kyllästymiseen asti, mutta esittelen nyt tämän kakun teille koska en ole tainnut tätä ennen mainostaakaan.
Pohjassa ja välissä tumma kääretorttupohja. Suklaamoussessa flora vispi + ranskankerma + fazerin marjasuklaalevy sulatettuna + sokeria + liivate. Marjamoussessa flora vispi + maustamaton tuorejuusto + punaherukoita survottuna + sokeria + liivate.
Kirpeä ja makea yhdessä, loistava yhdistelmä. Toimii myös mustaherukalla. Sain antaa ohjeen heti eteenpäin vieraille, eli luultavasti toimi heillekin!
Leikkauspinta näytti siis tältä!

maanantai 8. elokuuta 2011
Brunssia ja muita viikonlopun iloja
Takana on erityisen ihana viikonloppu! Perjantaina oli mukava työilta, oppi taas monta uutta juttua ja olo oli illalla enemmänkin rentoutunut kuin uupunut. Lauantaina kyläiltiin hyvässä seurassa edellisen postauksen muffineita ja muita herkkuja nautiskellen.
Sunnuntai-aamuna kokoonnuttiin ihanan tyttöporukkamme kans ravintola Dylaniin brunssille! Suosittelen ehdottomasti! Ihanan urbaani ympäristö ja sisustus, sekä todella monipuolinen ja hyvä ruoka. Yksi porukan naisista oli käymässä täällä Phoenixista ja ilo oli ylimmillään, kun vaihdettiin kuulumisia pitkän näkemistauon jälkeen!! Brunssin jälkeen parannettiin maailmaa vielä auringosta nauttien läheisillä kallioilla istuskellen.
Oikeastaan parempaa mieltä uuden viikon aloittamiseen ei voisi edes olla :)

lauantai 6. elokuuta 2011
Kuppikakkusia taas
Tämän reseptin perään moni on kysellyt, kun olen näitä muffineita erinäisiin nyyttäreihin vienyt. Tänään leivoin näitä tuliaiseksi serkkuni perheeseen, jonne mennään illalla uutta poikavauvaa katsomaan!
Ohje on alunperin Floran mainoksesta, josta olen sen paremmaksi muokkaillut.
Valkosuklaakuorrutteiset vadelmamuffinit
125g voita
2,5dl sokeria
2 munaa
1,5dl flora vispiä
4,5dl vehnäj.
2tl leivinj.
1tl vaniljasokeria
0,5tl suolaa
2dl fazerin sinistä rouheena
2,5dl vadelmia
kuorrutus:
4dl tomusokeria
100g voita
1 levy valkoista suklaata
2rkl flora vispiä
1tl vaniljasokeria
Vaahdota voi ja sokeri, vatkaa sekaan munat yksitellen. Lisää keskenään sekoitetut kuivataineet ja kerma. Lopuksi kääntele joukkoon pilkottu suklaa ja vadelmat.
Minä leivon taikinasta aina 12 isoa muffinipellillä ja taikinaa jää vielä sen verran, että siitä saa "oman perheen maistiaiset", eli muutama keskikokoinen lisäksi. Eli aika iso taikina on!
Paista 200 asteessa noin 17min, jäähdytä ja kuorruta.
Vatkaa kuorrutusta varten pehmitetty voi ja tomusokeri vaahdoksi. Lisää vaniljasokeri, sulatettu valkosuklaa ja kuohukerma. Vatkaa hetki, siirrä pursotinpussiin ja pursota, tai levitä vaikka veitsellä muffineiden päälle. Kuorrute on aika pehmeää, joten siirrä muffinit heti jääkaappiin kylmenemään koristeluiden jälkeen. Päälle tuoreita marjoja ja vaikka suklaarouhetta!

torstai 4. elokuuta 2011
Kivipuutarha osa 2
Kivipuutarha on saanut alkeelliset raaminsa, joista sitä voi työstää eteenpäin ideoiden mukaan. Tänä kesänä olis tarkoitus saada vielä tuonne johonkin kulmaan, mukulakivien keskelle ruukkuun joku havukasvi (ehkä pallotuija?). Ruukun valoin itse betonista, kukkanen vain puuttuu! Nuo pienet kivet (jotka muuten ovat valkoisia vaikka tässä kuvassa ei oikein siltä näytä) kuvaavat virtaa, joka laajenee isommaksi "vesistöksi" tuossa alakulmassa.
Mä luulen, että tällainen "puutarha" passaa oikein hyvin meidän kodin tyyliin!

Mä luulen, että tällainen "puutarha" passaa oikein hyvin meidän kodin tyyliin!
keskiviikko 3. elokuuta 2011
Silloin on juostava kun asfaltti on kuumaa....
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)