Näytetään tekstit, joissa on tunniste pääsiäinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pääsiäinen. Näytä kaikki tekstit

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Päärynä-suklaapiiras


Tuoksua talossa-blogista löytyi pääsiäistä ennen tällainen aivan ihana uusi resepti. Minulle uusi. Rakastuin tähän ihan kokonaan ja aion taatusti tehdä uudestaankin! :) Tässä ohje sellaisena kuin Pia oli sen blogiinsa postannut, minä laitoin kaikkea täytettä puolitoistakertaisen verran, sekä päärynää (tein tuoreista päärynöistä ja kiehutin niitä ensin 10 minuuttia päärynämehussa), suklaata (käytin tavallista tummaa suklaata) että mantelitaikinaa.

Me herkuttelimme tällä kakulla kiirastorstaina pääsiäisen alkamisen ja tupla-nimipäivien kunniaksi.

Päärynä-suklaapiiras

pohja:
2 3/4 dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
2 rkl sokeria
1 dl juoksevaa kasviöljyvalmistetta (käytin voita)
1/2 dl kylmää vettä

täyte:
100 g Fazerin tummaa suklaata, jossa päärynää ja mantelia (käytin tavallista tummaa suklaata)
1 tlk säilykepäärynöitä (laitoin 3 tuoretta päärynää siivuina, kiehutin 10min päärynämehussa)
1 dl juoksevaa kasviöljyvalmistetta (käytin voita)
1 1/2 dl sokeria
2 munaa
2 pss (á 50 g) mantelijauhetta
1/2 dl vehnäjauhoja

Sekoita kaikki pohjan ainekset nopeasti taikinaksi. Painele litteäksi, kääri kelmuun ja anna levätä jääkaapissa 30 minuuttia. Kauli taikina jauhotetulla pöydällä hieman irtopohjavuokaa (halk. 24.26 cm) suuremmaksi ja nosta voideltuun ja jauhotettuun vuokaan. Voit hyvin leipoa piirakan myös tavalliseen piirakkavuokaan. Pistele pohjaan reikiä haarukalla ja paista 190 asteessa uunin alatasolla 10 minuuttia. Jäähdytä.

Pilko suklaa veitsellä pieniksi paloiksi. Valuta päärynät siivilässä ja viipaloi. Vatkaa rasva ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Vatkaa munat joukkoon yksitellen. Yhdistä jauhot ja mantelijauhe. Lisää taikinaan hyvin sekoittaen. Levitä suklaapalat esipaistetulle pohjalle ja päärynäviipaleet suklaapalojen päälle. Lusikoi manteliseos tasaisesti päällimmäiseksi. Paista uunin keskitasolla noin 30 minuuttia (puolitoistakertaista täytemäärää saa paistaa vähintään 5 minuuttia kauemmin).


maanantai 28. huhtikuuta 2014

Kevättä rinnassa!

Pääsiäinen meni ja kaunis sää vei mukanaan! En paljon ehtinyt kuvailemaan, saatika siirtämään kuvia koneelle ja blogiin! :) Pitkäperjantain jälkkäriksi tein kuitenkin Tuoksua talossa-blogin Pian vinkistä mango-marenkitortun ja se oli kyllä superhyvää! Murotaikinapohja, kanelikiisseli, mangot ja marenki. Hyvä kombo!



Leivoin minä suklaakakunkin, mutta se ei kerrassaan meinannut onnistua mitenkään niin miten piti! Ohje oli uudehkosta Kodin Kuvalehdestä. Väliin oli tarkoitus tulla appelsiinikiisseli, mutta onnistuin polttamaan sen pohjaan ja appelsiinit loppuivat, joten en voinut keittää uutta. Pohja sen sijaan jäi raa'aksi, eli mutakakuksi, vaikkei sen pitänyt jäädä! :) No mutta appelsiinikiisselin sijaan laitoin väliin vadelmahilloa ja mutakakkuhan on hyvää, joten syötyä se suklaakakku kuitenkin tuli.



Meillä on perinteisesti syöty pääsiäisenä jälkkäriksi myös hedelmärahkaa. Niin tänäkin vuonna. Hedelmärahkan tein tällaisella reseptillä, on muuten oivallinen väliapalaksi myös:


HEDELMÄRAHKA

2prk flora vanillaa
2prk rahkaa
2prk Piltin mangososetta
2prk ananasta paloina
2prk persikkaa paloina
ripaus tomusokeria


Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi, sekoita siihen rahka, soseet ja hedelmät. Mausta sokerilla ja anna tekeytyä jääkaapissa hetki.

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Pääsiäinen uudessa kodissa












Uudessa kodissa oli ihan hyvä viettää pääsiäistä tänä vuonna. Meillä kävi vieraita ja synttärivieraita (synttärikuvia pitäisi tänään ladata koneelle), oltiin omallakin perheellä, lenkkeiltiin hyvässä säässä, herkuteltiin luvattoman paljon, kuunneltiin pääsiäismusiikkia ja käytiin pääsiäissaunassa. Isoille pojille kaivettiin pyörätkin jo varastosta ja voi sitä riemun määrää! Nyt malttamattomana odotetaan, että loputkin tiet sulaisivat ja olisi miellyttävämpää pyöräillä.

Persikkajuustokakku



Meilläkin syötiin kakkua pääsiäisenä. Tarkemmin sanottuna vein tämän kakun pitkäperjantaina anoppilaan ja syötiin sitä yhdessä siellä. Tosi raikas ja pääsiäiseen sopiva kakku. Ja helppo.

Pohja ja reunat:
250g kaurakeksejä muruina
100g voita sulatettuna

Täyte:
200g maustamatonta tuorejuustoa
2prk rahkaa
1 muna
8rkl sokeria

Päälle:
Persikkaa tai muita hedelmiä
kiille hyytelösokerista
sulaa valkosuklaata koristeeksi, jos haluaa

Sekoita pohjan ainekset keskenään ja taputtele keksipohja irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille (laitan pohjalle palan leivinpaperia irroitusta helpottamaan). Sekoita täytteen aineet keskenään ja kaada täyte pohjan päälle. PAISTA 175 asteessa noin 35min. Jäähdytä jääkaappikylmäksi ja asettele päälle persikat ja valuttele päälle hyytelösokerista tehtyä lientä viimeistelyksi.

torstai 28. maaliskuuta 2013

Ohi on!

Kiitos edellisen postauksen kommenteista ja tsempeistä siis! Edellistä kotia ehdittiin asumaan 3,5 vuotta. Siitä ensimmäinen vuosi remontoitiin ja seuraavat vuodet saatiin nauttia remontin tuloksista. Nyt koti sai uudet, hyvät asukkaat. Elämässä käännettiin seuraava sivu ja raksa alkaa heti, kun luvat saadaan.

Muutto on vihdoin ohi, vähän kaaos se kyllä oli ja edelleen tavarat hakee paikkojansa, koska täällä uudessa kodissa on aivan liian vähän (varasto)tilaa. Olin elänyt sellaisessa illusiossa, että meillä on todella vähän tavaraa. Se taas johtui siitä, että vanhassa kodissa meillä olikin niin hyvät tavaransäilytysjärjestelmät/varastot, että sinne se kaikki tavaramäärä oli kauniisti uponnut. Nyt tietää ainakin yhden asian, johon panostaa sitten uudessa talossamme! En nimittäin kovin paljon tykkää tästä, että joka nurkka pursuaa laatikkoa ja pöydät kaikkea pikkusälää. Muutenkin meillä on ollut tosi kiireistä nämä kaksi edellistä viikkoa ja kaipais jo vähän rauhoittumista. Toivottavasti ehditään vielä hiljentyä pääsiäiseen ennen kuin se on ohi.


Leivoin eilen pakasteeseen broilerifeta-piirakan pääsiäistä varten. En muistanut sitten ottaa kuvaa ennen kuin heitin sen pakastimeen, mutta voin antaa teille reseptin, jos joku vielä pähkäilee mitä pääsiäisenä söisi.

Broilerifeta-piirakka

pohja:
1,5dl vehnäjauhoja
1,5dl kaurahiutaleita
1/4tl suolaa
1tl leivinjauhetta
4rkl öljyä
1dl maitoa

täyte:
450g broilerin rintafilettä, kuutioi
1 punasipuli
150g fetajuustokuutioita
1prk creme bonjour cuisine sipulisekoitusta
2 munaa
1,5dl juustoraastetta
ripaus suolaa
mausteita broilerin maustamiseen (itse käytin curry-ananaskastiketta ja cajunmausteseosta)

Sekoita pohjan ainekset keskenään ja taputtele taikina voideltuun pyöreään piirasvuokaan.

Ruskista kanakuutiot pannulla, heitä sekaan pilkottu punasipuli ja kääntele vielä muutama minuutti. Mausta broilerit hyvin ja kaada seos piirasvuokaan taikinan päälle. Ripottele päälle vielä fetakuutiot.

Sekoita kulhossa creme bonjour cuisine sipulisekoitus, sekä munat ja ripaus suolaa. Kaada seos piirakan päälle ja ripottele päällimmäiseksi juustoraaste.

Paista 225 asteessa noin puolisen tuntia, kunnes piiras on herkullisen värinen.

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Pääsiäisen kakut

Pääsiäiseksi leivoin kaksi kakkua: kinuski-passionjuustokakun ja tropiikin suklaakakun. Tropiikin suklaakakun ohjeen otin suoraan uudesta Yhteishyvästä ja resepti toimi oikein hyvin. Margariinit vaihdoin voihin ja paistoajan lyhensin 40 minuuttiin, jolloin kakku oli kypsä mutta edelleen mehevä. Kakku kesti myös pakastamisen ja oli kostea ja maukas myös sulatuksen jälkeen ja vaniljavaahdon kanssa tosi maistuvaa tarjottavaa pääsiäislauantain iltakahvivieraille!

Tropiikin suklaakakku

150 g tummaa suklaata
150 g margariinia
5 kananmunaa
2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
0,5 dl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta

Vuokaan margariinia ja korppujauhoja

Täyte
2 dl tropiikin hilloa
Kuorrutus
150 g tummaa suklaata
1 dl kuohukermaa
1 rkl margariinia

1. Sulata kattilassa rasva ja nosta syrjään. Lisää joukkoon paloiteltu suklaa ja sekoita, kunnes suklaa on täysin sulanut. Anna jäähtyä.

2. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Vaahto on valmista, kun siitä tehty kuvio pysyy hetken pinnalla.

3. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää munavaahtoon ensin jauhoseos ja sitten jäähtynyt suklaa-rasvaseos.

4. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun irtopohjakakkuvuokaan (24 cm). Paista 175-asteisen uunin keskitasolla noin 50 minuuttia tai kunnes taikina irtoaa vuoan reunoilta. Kumoa jäähtyneenä.

5. Leikkaa kakkupohja kahteen osaan. Levitä väliin hillo. Peitä kakku ja anna maustua jääkaapissa seuraavaan päivään.

6. Kuumenna kerma kattilassa. Lisää joukkoon paloiteltu suklaa ja margariini. Sekoita, kunnes kuorrutus on tasaista. Anna hieman jäähtyä ja kuorruta kakku. Koristele.





Kinuski-passionjuustokakun resepti syntyi ihan omasta päästä, kun olen jo pitkään haaveillut tekeväni jotain muodikkaasta passionista! Kakussa on keksipohjan lisäksi kaksi eri moussea, jotka ovat kyllä niin saman värisiä, ettei niitä ainakaan näissä kuvissa edes erota! :) Mutta maut täydensivät hyvin toisiaan.


Kinuski-passionjuustokakku


keksipohja digestiveistä ja voista


Mousset:
3,5dl vispikermaa
1prk maustamatonta tuorejuustoa

Vatkaa kerma vaahdoksi, sekoita siihen tuorejuusto. Ota massasta 2/3 osaa toiseen kulhoon. Lisää tähän osaan 1prk kinuskikastiketta (käytin rainbown, koska se on mielestäni parasta).

1/3 osaan massasta lisää:

1prk passion-jogurttia (eniten passionhedelmää taisi olla jogurtissa nimeltään "persikka-passion-jogurtti")
150g passionhilloa
1dl passionmehua (etsi mehuhyllystä tuoremehu, jossa on eniten passionhedelmää)

Laimenna passionhillo passionmehulla ja kaada se siivilän läpi, jotta saat siivilöityä mustat rapsakat siemenet pois hillosta. Sekoita jogurtti ja laimennettu hillo 1/3 massasta.

Lisää molempiin massoihin 2 liivatelehteä mehuun/veteen liuotettuna.
Kaada vuokaan ensin jämäkämpi kinuskimassa ja varovasti päälle passionmassa.

Päälle tein kiilteen, johon tuli
1prk mango-pilttiä
1dl passionmehua
2 liivatetta



Makoisa pääsiäinen

Meidän pääsiäinen meni oikein tosi kivasti. Pysyttiin täällä etelässä vaihteeksi, usein ollaan nimittäin mökkeilty tai sukuloitu pohjoisessa pääsiäisen aikaan. No sukuloitiin me täälläkin ja kyläiltiin muidenkin ystävien kanssa, kutsut per päivä-tahdilla! Ehdittiin myös lenkkeillä, kuunnella pääsiäis-musiikkia ja ihan vain ollakin.
Pitkäperjantaina saatiin miehen veli tyttöystävänsä kanssa syömään ja muutenkin piiiiitkäää perjantaita viettämään. Aamulla leivoin jo pitaleivät valmiiksi ja myöhemmin päivällä paistettiin pihvit karitsan jauhelihasta. Näin saatiin makoisat lammaspitat, joiden väliin tein tsatsikinkin, itseasiassa elämäni ekaa kertaa itse. Lisäksi väliin pääsi jääsalaattia, fetaa, tomaattia ja punasipulia.
Tässä resepti pitaleipiin sekä tsatsikiin:

Pitaleivät (8kpl)

2½dl vettä
25g hiivaa
1tl suolaa
2rkl öljyä
5dl durumvehnäjauhoja

Liuota hiiva kädenlämpöiseen nesteeseen. Lisää suola, öljy ja jauhot ja alusta hyvin taikinaksi. Anna kohota kaksinkertaiseksi. Jaa kohonnut taikina 8 osaan ja pyörittele ne pulliksi. Kauli pullat ihan mataliksi pyöreiksi pitaleiviksi (halkaisija 15 cm). Anna leipien kohota leivinliinalla peitettynä lämpimässä paikassa puolisen tuntia. Paista 225-asteisessa uunissa n. 12 min. Onnistuneet pitaleivät kohoavat korkeiksi "kupliksi".
Pointti on kaulita pitaleivät oikeasti juuri sopivan ohkasiksi, jotta ne kohoavat palloiksi uunissa ja näin ollen ovat helposti veitsellä avattavissa taskuiksi.


Tsatsiki

150g kurkkua
1/2dl tuoretta minttua
1 valkosipulinkynsi
200g turkkilaista jogurttia
1rkl hunajaa
suolaa
mustapippuria

Raasta pesty kurkku ja valuta siivilässä siitä ylimääräinen neste pois. Hienonna minttu ja valkosipuli. Sekoita kaikki ainekset ja anna maustua jääkaapissa. Tarjoa lihan/kalan/kasvisten kanssa.







Muutenkin syötiin hyvin ja runsaasti pitkin pääsiäistä. Tehtiin muunmuassa fetakuorrutettua lohta, jota syötiin israelilaisten uusien perunoiden, voikastikkeen, parsakaalin ja salaatin kanssa. Maistui kesälle!

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Hiljaisen viikon voimajuoma



Välipalajuomaksi keltaista voimajuomaa, Yhteishyvän Ruokalehdestä testattu resepti. Raikasta, keväistä ja maistuvaa ja riitti välipalaksi sellaisenaan.

1prk maitorahkaa
1 banaani
6dl tuorepuristettua appelsiinimehua
ripaus sokeria

Kaikki sauvasekoittimella sekaisin.

Viikonlopun ruokalistaa tässä suunnittelen. Ajattelin kokeilla tehdä ainakin lammas-pitaleipiä, tsatsikin kera. Postailen siitä ja muista herkuista pääsiäisen jälkeen.

Rauhallista pääsiäisaikaa, blogin lukijat! Uudet ja vanhat, niin ja tervetuloa uusille sivupalkkiin ilmoittautuneille lukijoille! Aina ihana tietää, kuka täällä lueskelee.

perjantai 30. maaliskuuta 2012

Palmusunnuntaiviikonloppua!


Keväistä palmusunnuntai- ja maaliskuun viimeistä viikonloppua, blogin lukijat! Varatkaahan pikkuvirpojille pikkuyllätyksiä, täältä on tulossa kaksi suloista noitaukkoa kierrokselle ;)
Tänä viikonloppuna on myös minun viimeinen työpäiväni ennen varhennetun äitiysloman alkua!

(Vitsat on koristeltu Kodin Kuvalehden ohjeella, keltaisella villalangalla pyöritellen. Lisäksi laitettiin vihreitä huopakukkia ja muutamia keltaisia sulkia.)

tiistai 26. huhtikuuta 2011

pääsiäisen muistelua

Vietimme aurinkoisen pääsiäisen vanhempieni kotona pohjoisessa! Mukana olivat kaikki sisarukseni (5 + minä) perheineen ja meno sen mukaista! Oli oikein mukava istua auringossa, viettää aikaa rakkaiden kanssa, syödä hyvin, leipoa kakkuja ja grillata hyvää ruokaa, käydä tervehtimässä isovanhempiani, käydä läheisellä joella ihastelemassa maisemia, hiljentyä välillä pääsiäisen varsinaisen sanomankin eteen. Kotimatkalla ajettiin vielä erään mökin kautta, jossa käytiin moikkaamassa mieheni sukulaisia. Eilen ajettiin siis noin 750km ja sanottaisko että olo on sen mukainen ;)
Myöhemmin tulossa jotain postausta romanttisen ja modernin sisustuksen yhdistämisestä, koska muutamat ovat sen vaikeutta kommenteissa ihmetelleet. Joten pysykää linjoilla, jos aihe kiinnostaa! :)







maanantai 18. huhtikuuta 2011

Palmusunnuntai


Olipa ihanan aurinkoinen ja lämmin palmusunnuntai! Linnoittauduttiin koko perheellä tuonne pihalle (kivikolle) auringonottoon, ahmimaan kaikki säteet itsellemme. Pojat kävivät aamulla elämänsä ekan virpomisreissun, harmi kun kamerasta oli aamusta akku loppu ja en saanut teille kuvaa näytille suloisista pikkunoidista. Syötiin herkkulista rypsiporsaan sisäfilettä ja mallorcalaisia uusia perunoita (niiden kotimaisia ;)) ja päiväkahviksi suklaajuustokakku (flora vanilla, tuorejuusto, fazerin sininen, tumma suklaa, sokeri ja liivatteet). Saunottiin, käytiin iltakävelyllä ja seurattiin vaaleja (vieläkin järkyttynyt persujen menestyksestä...hrrrr....).
Mukavan perhepäivän jälkeen on oivallista aloittaa uusi työviikko, aika lyhyt sellainen. Rauhallista pääsiäisviikkoa, ystävät!

perjantai 15. huhtikuuta 2011

perjantai




Palmusunnuntai- ja vaaliviikonloppuun meillä mentiin mustikkamuffineiden ja tuoreiden sämpylöiden siivittämänä! Tällä viikolla pojat koristelivat myös ensimmäiset pääsiäisoksansa, tahtovat kuulemma sunnuntaina naapureihin virpomaan. Oksista tuli suloisia: paljon keltaista ja vähän valkoista.
Millaisilla mielillä Teillä viikonloppua suunnitellaan? :)