Näytetään tekstit, joissa on tunniste salaatit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste salaatit. Näytä kaikki tekstit

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Kesätaukoa ja -salaattia

Hups! Tuntuupa hassulta ihan yhtäkkiä kadota täältä ja sitten ihan yhtä yhtäkkiä palata takaisin!
Kävi nimitäin niin, että keväällä tietokoneeni irtisanoi sopimuksensa ja sitten tulikin kesä, aloin tehdä talvea enemmän töitä ja vapaa-aika meni sitten muissa harrasteissa niin, että en ollenkaan nähnyt tarpeelliseksi ostaa uutta tietokonetta. Pikku hiljaa kuitenkin tarve kasvoi isommaksi ja itseasiassa alkoi oikein ärsyttää, että tämä blogikin makaa täällä päivittämättömänä ja kännykkä täyttyy ruokakuvista ja resepteistä. Mihin niitä oikein pistäisi jos ei tänne? Täältä niitä itsekin aina haen sitten uusiokäyttöön.
Tänään sitten vihdoin kävin ostamassa uuden koneen ja iltalenkin jälkeen latasin tänne uuteen koneeseen kaikki 500 kesän aikana otettua valokuvaa. Jostakin päästä voisin alkaa niitä tänne blogiinkin purkamaan. Kävi muuten niinkin, että olen tässä pari päivää harmitellut, että tämä kesä on jotenkin lipunut ohi töitä tehdessä ja vapaapäivinä sadetta pidellessä tai kotitöitä tehdessä, mutta nyt kun noita viittäsataa kesäkuvaa katsoin, niin tajusi että ollaanhan me tehty nyt kesällä vaikka mitä hauskaa! Onni siis nuo kuvat, joskus ne palauttaa mieleen kiireessä unohtuneita ikimuistoisia hetkiäkin.



Tämän kesän suosikkisalaattini resepti tulee kaikessa yksinkertaisuudessaan tässä:

Grillattua kananrintaa, hyvin maustettuna
Halloumjuustoa ruskistettuna
Tuoreita mansikoita
Jääsalaattia ja babypinaattia
Cashewpähkinöitä

Mansikat ja halloumi ovat muuten ihan täydellinen match! Suolaisen ja makean, mehukkaan ja rapean yhdistelmä. Kokeilkaa!

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Savulohisalaatti


Jos minun pitäisi valita yksi ruoka, jota pitäisi syödä joka päivä elämäni loppuun asti, valitsisin lämminsavulohen. Mielellään lämminsavulohisalaatin. En äkkiseltään keksi mitään, mikä voisi olla parempaa. Aika usein ostan ison palan savulohta, teen osasta koko perheelle päivällisen ensimmäisenä päivänä ja loput säästän parin seuraavan päivän lounasta varten. Lounaalle teen sitten lohesta erilaisia salaatteja. Sittan saatankin huomata syöneeni sitä savulohta neljäkin päivää peräkkäin kyllästymättä ollenkaan. Samaa en sanoisi, jos söisin neljä päivää makaronilaatikkoa tai kinkkukiusausta.

Vieraatkin saavat usein meillä lohisalaattia. Tällainen versio viimeksi!

Savulohisalaatti

babypinaattia
jääsalaattia
leipäjuustoa
punasipulia
suippopaprikaa
punaisia rypäleitä
savulohta
pinjansiemeniä


Huuhtele ja pilko ainekset. Jätä savulohi selkeiksi isoiksi paloiksi. Kasaa salaatti laakeaan kulhoon kerroksittain. Paahda pinjansiemenet nopeasti kuivassa öljyttömässä kattilassa ja kaada päällimmäiseksi salaattiin. Pinjansiemenien tilalle sopii hyvin esimerkiksi cashew-pähkinät.


tiistai 6. tammikuuta 2015

Kaali-pekonisalaatti




Tässä meidän toinen loman hittiresepti! Sain tämän tapaninpäivänä äidiltäni ja olemme ehtineet tehdä tätä jo monta kertaa sen jälkeen. Itse asiassa saman tyylistä salaattia sain jo kymmenen vuotta sitten erään ystäväni valmistamana tyttöjen nyyttäreissä ja toisella kertaa ostimme äitini kanssa saman tapaista S-Marketin tuoretiskistä. Ei sitten kuitenkaan ole tullut itse valmistettua aiemmin.
Mutta tätä salaattia ei voita melkein mikään! Ihanan rouskuvaa, vähän suolaista ja vähän makeaa. Aineksen pilkotaan ihan pieneksi, joka vie vähän aikaa, mutta on sen arvoista! Lupaan sen!


Kaali-pekonisalaatti

300g parsakaalta
300g kukkakaalta
1 pieni sipuli
1/2 rasiaa tummia rypäleitä
200g pekonia
2dl majoneesia
3tl sitruunamehua
ripaus suolaa ja valkopippuria



Aloita ruskistamalla pekonit. Itse teen tämän uunissa leivinpaperin ja pellin päällä kuumassa lämmössä. Nopeinta ja vähiten rasvakäryä. Kun pekonit ovat kypsyneet rapeiksi asti, ota ne uunista, kuivaa ylimääräiset rasvat pois talouspaperilla ja silppua pekoni ihan pieneksi silpuksi.

Pilko kypsentämättömät parsakaali ja kukkakaali ihan pieneksi muruiksi (0,5cmx0,5cm on hyvä). Silppua myös sipuli oikein hienoksi. Puolita rypäleet. Sekoita pekoni näiden ainesten joukkoon.

Mausta majoneesi sitruunamehulla, suolalla ja valkopippurilla. Kaada kastike salaattiainesten päälle ja sekoita. Anna salaatin maustua mielellään muutaman tunnin ennen tarjoilua, niin maut syvenevät. Tämän salaatin voi tehdä etukäteen jo edellisenä päivänä tarjolle halutessaan.

Salaatti maistuu ihanalle lihan ja kalan kanssa tai ihan sellaisenaan!

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Perunalisuke



Ihan kaikista ihanin lisuke lähes mille vain kesäruoalle on tämä perunasalaatti! Meillä tätä syödään lähes joka viikkoa, kalan, kanafileiden, pihvien tai vaikka makkaran kanssa. Tämän valmistus on myös todella helppoa, eikä ainesten suhteella ole väliä. Tähän salaattiin tulee vain kolmea tuotetta:

-uusia perunoita keitettyinä
-kevätsipulia silputtuna
-feta-aurinkokuivattutomaatti-snackia öljyineen ja mausteineen päivineen

Sekoita kaikki ainekset kulhossa ja anna maustua jääkaapissa muutaman tunnin ajan ennen syömistä.

maanantai 28. huhtikuuta 2014

9V, osa 2!


Sitten kun talo oli siivottu lastenjuhlien jälkeen ja lisää valmisteluja tehty, katettiin vielä uusi kattaus M:n ihanille kummeille!
Poika itse suunnitteli menun ja se sisälsi vanhoja, hyväksi todettuja herkkuja:

-banoffee vadelmilla (vadoffee?)
-valkosuklaa-minimuffinit valkosuklaakuorrutteella
-suklaatuorejuustocookiet
-mariannekarkkeja

-savulohta
-halloumijuusto-salaattia (tuoretta pinaattia, rucolaa, jääsalaattia, tummia rypäleitä, kirsikkatomaattia ja ruskistettua halloumia)
-kotitekoiset patongit + tuorejuusto
-kinkkumuffinit
-sipsejä

-limppareita ja kahvia


torstai 10. huhtikuuta 2014

Leipäjuustosalaatti



Suosikkisalaattini tällä hetkellä on näin simppeli! Tätä on sitten joutunut syömään muutama viime aikoina kylässä käynyt ystävä ;) .


Jääsalaattia
Tuoretta pinaattia
Tummia rypäleita
Leipäjuustoa
Maustamattomia pähkinöitä ja manteleita


Revi laakean lautasen pohjalle jääsalaattia sekä pinaattia. Levitä päälle runsaasti puolitettuja tummia rypäleitä, kuutioitua leipäjuustoa ja pähkinäsekoitusta. Päälle loraus hyvää salaatinkastiketta.

P.S. Tähän betonipöydälle on muuten erityisen mukava kattaa! Antaa tosi kauniin taustan astioille ja ruoille! :)

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Viiksekkäät lastenkutsut

Meillä oli oikein juhlien viikonloppu! Perjantaina juhlittiin kälyni yllätysnelikymppisiä naisporukalla. Lauantaina oli vuorossa toiseksi vanhimpaisemme seitsemänvuotisjuhlat pienten kavereiden kanssa. Sunnuntaina pääsi ripille ensimmäinen kummilapseni ja illalla juhlittiin vielä seitsemänvuotiastamme kummejen kanssa. Ajattelin, että olisin ehkä maanantaina puolikuollut, mutta oli niin ihana herätä keväiseen auringonpaisteeseen etten ole ehtinyt koomailemaan vielä juurikaan. Ennen iltaa olisi tietysti järkevää imuroida vaikka lattiaa peittävä popcorni- ja kakkumurukerros pois ;) .
Tässä kuvia viiksikemuilta kollaasejen muodossa. Kuvat ovat vähän sekaisin kahdelta eri kattaukselta, mutta ehkä niistä jotain saa selvää.






Lastenkutsuilla tarjolla oli
-suklaamuffinit keksitikkareilla (valkosuklaalla ja strösseleillä tuunattuja dominoita)
-suklaapopcornit (levitä popcornit pellille leivinpaperin päälle, valuta päälle sulaa valkosuklaata, kääntele sekaisin ja ripottele päälle strösseleitä ja anna jähmettyä jääkaapissa tarjoiluun asti)
-karkkia
-lihapullia, nakkeja ja rypäleitä coctailtikuissa
-kahdenlaisia sipsejä
-kotimatkaeväiksi herkkuja vohveliin pakattuina

Kummeille järjestetyillä kutsuilla tarjottiin
-itämaista kana-pastasalaattia
-juustosarvia
-sipsejä
-minttusuklaa-viiksikakku (pohja Kinuskikissan ohjeella, päällä ja välissä suklaakermaa)
-vadoffee (eli banoffee vadelmilla)
-suklaapopcornit
-karkkia



Teemaan sopiviksi askartelimme mustiin pilleihin mustasta kartongista viikset. Lasten mielestä oli hulvatonta, että limpparia pillillä imiessä näytti kuin kaikki olisivat olleet viiksekkäitä! Viiksi-coctailtikut ostin Tigerista, samoin kutsuissa ja paikkakorteissa olevat viiksitarrat löytyivät Tigerin valikoimista. Niinikään viiksekäs silkkipaperi on saatu joskus kaupanpäällisenä Tigerista. Vinkki viiksikakkuun löytyi Pinterestista ja se on siis leikattu ihan tavallisesta 24cm irtopohjavuokaan paistetusta suklaakakkupohjasta.


torstai 14. marraskuuta 2013

Philadelphian quesadillat






Olen viime aikoina monessa lehdessä törmännyt tähän reseptiin Philadelphia-tuorejuuston mainoksessa ja olin haaveillut kokeilevani tätä heti kun sopiva tilaisuus tulee.
Se tulikin sitten ihanien ystävieni ansiosta. Nimittäin kaksi hyvää ystävääni pyysivät minua ulos syömään viime lauantai-iltana. Koska minulla on vähänlaiseen lastenhoitajia ja niitä vähiäkin ylityöllistän (tarvinneeko mainita, missä mies ahersi silloinkin?), totesin että en taida nyt päästä mukaan. Varovaisesti ehdotin, että voidaanhan me perustaa "ravintola" meillekin, lapset menevät ajoissa nukkumaan ja meillä on sen jälkeen vielä pitkä ilta aikaa. Niin tehtiin! Ehdotus meni läpi heti. Valmistin meille sitten nämä quesadillat salaattipedillä ja jälkkäriksi tytöt toivat glögiä, pipareita ja ison kasan irtokarkkeja. Oli maistuva ilta.
Tämä resepti tosiaankin toimi hyvin! Ohjeessa sanotaan, että tästä tulee 4, mutta minä tein 3 vähän ruokaisampaa. Täytteestä kuitenkin riittäisi neljällekin ihan hyvin.
(Kuvat eivät tee herkulle oikeutta, illan hämärässä ei kamerallani parempia saa. Halusin silti jakaa tämän herkullisen reseptin teille.)

200g philadelphia Sweet Chili-tuorejuustoa (uutuus)
3 kanafilettä (yhteensä n.400g)
1tl suolaa
ripaus mustapippuria
1 sipuli
1 punainen paprika
70g babypinaattia
4 ISOA vehnätortillaa
50g juustoraastetta
1,5dl maissia (minä käytin pakastemaissia, myös säilykemaissi käy)

Pilko kana ja ruskista se. Mausta suolalla ja pippurilla (käytin lisäksi ripauksen currya). Lisää pilkotut sipuli ja paprika. Kuullota n.5 minuuttia. Lisää sweet chili-tuorejuusto ja maissit ja kuumenna. Lisää pinaatinlehdet ja kääntele nopeasti.

Lusikoi seosta tortillojen päälle. Lisää pinnalle juustoraaste ja taita puoliympyrän muotoiseksi. Paista pannulla öljyssä hetki molemmin puolin TAI laita kaikki tortillat pellille leivinpaperin päälle ja paista muutaman minuutin ajan 225-250 asteisessa uunissa, kunnes tortilloihin tulee kaunis väri.
Anna tortillojen "asettua" paiston jälkeen pari minuuttia. Nosta lautaselle salaattipedin päälle.

Salattiin käytin tällä kertaa salaattisekoitusta, kurkkua, tomaattia, fetaa, öljyyn säilöttyä paprikaa ja suolapähkinöitä.

perjantai 27. syyskuuta 2013

Pesto-pastasalaatti

Meillä on mukava perinne mieheni perheen naisten kanssa: kokoonnumme aina silloin tällöin vuorotellen toistemme kotiin nyyttäriperiaatteella viettämään iltaa! :) Miehet ja lapset menevät usein myös yhdessä jonneki siksi aikaa. Alkuvuosina taisimme kokoontua tyttöjeniltaan ihan joka kuukausi, perheiden ja sitä myötä kiireiden kasvaessa aikavälit ovat olleet milloin mitäkin, mutta melko usein on kuitenkin yritetty löytää aikaa toisillemme!
Me kaikki tykkäämme ja osaamme leipoa, joten syötävätkin ovat aina sen mukaisia! :D Viime viikon perjantaina kokoonnuimme meille. Tein meille tämän pesto-pastasalaatin, jonka ohjeesta kiittämäni ystävääni Nooraa, jolta sain tämän reseptin viimesyksyisellä mökkireissulla.
Ihan tarkkoja määriä aineksille minulla ei ole, maun mukaan voi laittaa.


Kukkapastaa (meidän lähikauppa ei myy tätä, joten laitoin simpukkapastaa, laitoin noin 250-300g)
Pestokastiketta (tätä saa olla reilusti, jotta tulee makua)
Aurinkokuivattua tomaattia pikkukuutioina
Pinjansiemeniä (laitoin koko 75g pussin)
Jäävuorisalaattia ohuina suikaleina
Kurkkua
Kirsikkatomaatteja
Broilerin rintaleikettä paistettuna ja pilkottuna (laitoin 450g, maustoin suolalla ja currylla)

Pilko salaatit, kurkut ja tomaatit. Sekoita keskenään nämä tuoreet ainekset, aurinkokuivattu tomaatti ja pinjansiemenet .Keitä pasta ja sekoita siihen pestokastike. Kypsennä ja pilko broileri. Pastan ja broilerit voi kaataa salaatin sekaan lämpiminä, salaatti maistuu parhaalta ennen kuin se jäähtyy kokonaan. Silloin peston maku on vahvimmillaan! Mutta hyvää tämä oli seuraavana päivänä jääkaapinkin jälkeen!

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Kesäruokia

Anteeksi hiljaisuuteni! :)
Olimme ihanalla lomalla pohjoisessa minun sukuni luona, joten blogi jäi hetkeksi tauolle. Juhannusaattoa vietimme vielä omalla perheellä täällä kotosalla ja silloin herkuttelimme kotitekoisella perunasalaatilla ja (myöskin kotitekoisilla) kananugeteilla. Jälkkäriksi oli tietysti jäätelöä ja mansikoita. Juhannuspäivänä pakkasimme sitten koko perheen kamppeineen (ja sitä kampetta on paljon!!) autoon ja ajoimme Ouluun.

Tämä perunasalaatti kisaa minun arvoasteikolla ensimmäisestä sijasta tämän jo aiemmin blogissa vilahtaneen pekoni-perunasalaatin kanssa. Aineksia voit laittaa määrältään oman mielesi mukaisesti.




"Kirkas" perunasalaatti

Keitettyjä, jäähdytettyjä ja puolitettuja uusia perunoita
Fetajuustoa (öljyssä säilötty on aina parempaa)
Aurinkokuivattua tomaattia pieninä kuutioina
Punasipulin/kevätsipulin varsia
Aurinkokuivatun tomaatin öljyä
(tuoretta basilikaa)

Sekoita ainekset keskenään ja anna maustua muutaman tunnin ajan. Maku vain paranee ajan kanssa!





Kananugetit

500g Broilerin rintafilettä
1prk kermaviiliä
2tl currya
2tl soijakastiketta
1pkt tuc-suolakeksejä

Leikkaa fileet nugetin kokoisiksi paloiksi. Sekoita kulhossa kermaviili, curry ja soijakastike. Laita rintafilepalat tämän sekoitetun marinadin sekaan kannelliseen astiaan mureutumaan ja maustumaan useita tunteja ennen nugettejen paistamista.

Murskaa suolakeksit minigrip-pussissa tai vastaavassa ihan pieneksi muruksi (minulla jäi vähän liian isoiksi, eikä lopputulos ollut niin kaunis). Nostele filepalat marinadista yksi kerrallaan pussissa olevaan suolakeksimuruun ja pyörittele siellä kauttaaltaan. Nosta näin leivittyvät nugetit leivinpaperin päälle ja tee sama kaikille filepaloille. Paista uunissa 225 asteessa parikymmentä minuuttia, kunnes nugetit ovat kauniin värisiä ja kypsiä.
Taatusti herkullisempi ja terveellisempi vaihtoehto kaupan nugeteille!! :)

P.S. Siellä Oulussa leivoimme mm. tällä ihanalla Suklaapandan reseptillä oikein täyteläisen suklaakakun! Nam!



maanantai 17. kesäkuuta 2013

Tuplasyndet

Sunnuntaina juhlittiin näitä kahta:


Nelivuotias ja yksivuotias.


Tarjolla oli:

Marenkikakku, välissä suklaamoussea ja tuoreita mansikoita
Minttu-suklaapusut
Cookiepopsit
Sydänvaahtokarkkeja
Lakuja

Itämainen kana-pastasalaatti
pikkupizzat

Mansikkabooli
Kahvi

---
Viikonloppu oli täynnä Rakkaita Ihmisiä! Oli myös toiset juhlat ja illanviettoa monenlaista. Kiitos kaikille, olette korvaamattomia!

tiistai 30. huhtikuuta 2013

Kana-halloumisalaatti




Sunnuntai-illan herkkuhetkeen kesäinen salaatti! Tai ainakin meillä halloumia tulee paisteltua jostakin syystä enimmäkseen vain kesäisin. Voi että se onkin hyvää!! :)

rucolaa tai salaattisekoitusta
kirsikkatomaatteja
punasipuli
kypsää broilerinrintafilettä
cashewpähkinöitä
halloumia

Laita laakeaan vuokaan kerroksittain salaatti, halkaistut kirsikkatomaatit ja siivutettu punasipuli, sekä reiluiksi paloiksi paloiteltu broileri. Pyörittele cashewpähkinöitä hetki kuumalla, kuivalla pannulla, että saavat vähän väriä ja maku voimistuu. Ripottele pähkinät salaatin päälle. Lisää pannulle reilusti öljyä ja paista viipaloidut halloumipalat kuumalla pannulla molemmin puolin, jotta juuston pinnasta tulee rapea. Nostele juustosiivut salaatin päälle ja tarjoa salaatti heti.

tiistai 8. tammikuuta 2013

Salaattibuffet ja focaccia



Lauantaina keksittiin tehdä salaattibuffet illalla saapuville vieraille! Esikoiseni on aina hirmuisen innoissaan kaikesta tällaisesta ja olikin suurena apuna buffetin suunnittelussa, hankinnassa ja tarjolle laittamisessa. Näyttipä buffetin antimet maistuvan hänen lisäksi muillekin lapsille, eikä vähiten meille aikuisille. Laskin, että tarjolla oli yhteensä 17 eri sorttia. Leivoin salaatin kaveriksi focacciaa, Pastanjauhajien ohjeella. Oliivit korvasin kirsikkatomaateilla ja fetalla. Hemmotteluherkkua parhaimmillaan!








lauantai 29. syyskuuta 2012

Omenainen caesar-salaatti


Tämä ei nyt ole mikään tajunnan räjäyttävä uutuus, mutta myönnän että tämä oli ensimmäinen kerta kun tein caesar-salaattia ihan itse. Lähinnä ravintoloissa olen tykännyt sellaisen tilata. Tässä minun sovellukseni tästä perinteisestä salaatista.

salaattisekoitusta
vihreää omenaa
kirsikkatomaatteja
kypsää broilerin rintaa kuutioituna
tuoretta parmesania lastuina
krutonkeja
caesar-kastiketta

Sekoita kaikki salaatin ainekset. Valuta kastike salaattiainesten päälle ja nostele vielä sekaisin.

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Kaunis kastejuhla

Vellan ensimmäistä omaa juhlapäivää vietettiin eilen. Se oli kaunis kaunis kaunis ja viihdyttävä juhla, oikeasti yksi ihanimmista, mitä meidän kodissa on vietetty. Rakkaat ihmiset sen tekivät, Vella sai aivan mahtavat kummit ja valmiiksi hänellä oli jo upeat isovanhemmat ja serkkuja. Tarjoilutkin onnistuivat ihan nappiin.

Menu

Sokerimassalla kuorrutettu valkosuklaa-vadelmakääretorttu
Bebe-leivokset
Vadelma-valkosuklaa-prinsessamuffinit
Valkosuklaassa dipatut mansikat
sydänvaahtokarkit
Gluteeniton mutakakku

Leipäjuustosalaatti
Lohi
Juustopatonki + levitteet
Pähkinöitä

Kuohuva mansikkajuoma
Kahvi, Tee


Kuvat kertokoon loput:


















maanantai 25. kesäkuuta 2012

Rotinat!

"Karjalaisen tavan mukaan suku, ystävät ja naapurit veivät synnytyksen jälkeen äidille ravitsevaa ruokaa. Se saattoi olla juustoa, munia, maitoa tai karjalanpiirakoita. Rotinakori oli ennen ruokakori, johon koottiin voita, juustoa, lihaa ja leivonnaisia synnyttäjän vahvistukseksi. Rotina-sana tulee venäjän kielen sanasta rodiny, joka tarkoittaa synnytys tai lapsivuode. Rotinat saatettiin pakata myös isolle leivinlaudalle pyyhkeeseen ja voipaperiin käärittynä, jossa oli esimerkiksi iso pullarinkeli, kakkuja, piirakoita ja pipareita. Syömiset käärittiin jollain alueella käspaikkaan, joka oli tyttölapselle ensimmäinen alku kapioiden kokoamiseen.

Nykyisin rotina-perinne on säilynyt siten, että vauvaa katsomaan tultaessa kotiin tuodaan leivonnaisia, jopa vaatteita lapselle. Alueellisia eroja on ja osa ei ole edes kuullut rotinoista. Nykyaikaiseen rotinakoriin voi leipoa perinteisten pullien, kakkujen ja pikkuleipien oheen esimerkiksi suolaisen piirakan. Kulhollinen salaattiakin ilahduttaa nykyäitiä. Ajatuksena on, että synnyttänyt äiti saisi levätä ja keskittyä vauvaan eikä hänen tarvitsisi kestitä vieraita ja huolehtia, että heille on tarjottavaa."

Lähde wikipedia

Viime viikon torstaina meidän kotiin saapui 11 ihanaa ystävääni rotinoille! Ihan mahti ilta taas. Vauva sai paljon syliä ja me naiset saatiin hyvää ruokaa ja loistoseuraa. Itse tein vain tomaatti-mozzarella salaatin (4 eri salaattilajia, mozzarellapalloja, aurinkokuivattua tomaattia, kirsikkatomaattia, pähkinäsekoitus), ystävät huolehtivat rotinaperinteen mukaisesti muista herkuista! Kiitos vielä kaikille!





Vellan eka mekko-päivä! Kaunotar!!



maanantai 14. toukokuuta 2012

Halloumi-pähkinäsalaatti



Halloumijuusto on yksi rakkauksistani *syrän* . Ruskistan sen pannulla rapeaksi molemmin puolin ja nautin lihan ja salaatin tai pelkän salaatin kanssa. Tällaisen salaatin tein perjantain tyttöjeniltaan.

4 eri salaattilajia
paljon rypäleitä
paljon kirsikkatomaatteja
1ps rainbown pähkinäsekoitusta (cashew, maapähkinä, chilipähkinä ja manteli)
1pkt rainbown halloumia, viipaloituna, ruskistettuna ja kuutioituna


maanantai 26. maaliskuuta 2012

Angry Bird-synttärit viisivuotiaalle

Vihdoin se aurinkoinen perjantai tuli ja meni, kun juhlittiin meidän viisivuotiasta keskimmäistä poikastamme. Päivällä kylässä oli pikkuihmisiä ja illalla kummiperhe. Olikin taas oikein ikimuistoinen päivä! Ja ekat kaverisynttäritkin sujuivat oikein jouhevasti. Kahden tunnin aika näytti olevan sopiva, ehdittiin tekemään ohjattuja juttuja, syömään pitkään ja hartaasti ja vielä jäi aikaa vapaallekin leikille.

Ohjattuina tekemisinä oli angry bird-mukien askartelu (koska kaupoista ei vieläkään saa teemaan sopivaa synttärirekvisiittaa kuten kertakäyttöastioita), ilmapallohippa, angry birdsejen metsästys (piilottelin kotiimme vihaisien lintujen kuvilla koristeltuja kortteja, aina kun löysi yhden kortin, sai hakea minulta korttia vastaan pienen "angry birdsin munan" eli pikkuruisen suklaamunan) ja vielä ihan lopuksi onginta.

Tarjolla oli:
Angry birds-kakku (tai kakuksi naamioitu kääretorttu, jonka välissä oli valkosuklaa-vadelmatäyte)
Angry birds-keksit
Cookie popsit
mustikka-valkosuklaamuffinit valkosuklaakuorrutteella
karkkia
lihapullia, nakkeja, rypäleitä ja kirsikkatomaatteja coctailtikuissa
jotain sipsin tapaisia perunasnackseja

Illalla kummisynttäreillä tarjoilut olivat samat, lukuunottamatta salaattia, jonka tein vain illaksi. Salaatissa oli eri salaattilajikkeita, halloumijuustoa paistettuna, broileria ja nektariineja. Ohje Kodinkuvalehden nettisivuilta.

Seuraavat kuvat saattavat olla sekaisin sekä päivän että illan juhlista, joten samat tarjoilut saattavat olla eri kuvissa eri tarjoilulautasilla jne.

Jos haluat tarkempaa tietoa leipomuksista, reseptejä jne, niin kerro kommenttiboksissa! :)












lauantai 7. tammikuuta 2012

Omena-valkosuklaatorttu ja muuta hyvää

Pitkästä aikaa teki mieli kokeilla jotain ihan uutta! Ulla Svenskin Pipareista pitsikakkuun-leivontakirjasta löysin reseptin ihanalta kuulostavaan omena-valkosuklaakääretorttuun. Samalla iskulla voisin kokeilla tehdä raitaisen kääretortun, niitäkin usein näkee mutten ole koskaan vaivautunut kokeilemaan. Omenan ja valkosuklaan yhdistelmä oli raikas ja tosi hyvä.

Iltakylävieraille tarjottiin lisäksi minisuklaamuffineita, tacosalaattia ja patonkia chili-tuorejuuston kanssa. Laitan vielä ohjeen noihin superhelppohin ja meheviin muffineihin (en tiedä joko ohje löytyykin täältä blogista) ja tacosalaattiin myös.

Omena-valkosuklaakääretorttu

POHJA
4 munaa
1,5dl sokeria
1tl leivinjauhetta
1dl vehnäjauhoja
3/4dl perunajauhoja
3rkl kaakojauhetta (toiseen puoleen massaa)

TÄYTE
1dl omenahilloa (mä laitoin 2dl)
100g valkosuklaata (mä laitoin 130g)
200g maustamatonta tuorejuustoa

Tee kääretorttutaikina normaaliin tapaan. Ota taikinasta puolet pursotinpussiin, lisää toiseen taikinapuoliskoon kaakaojauhe ja laita tumma taikina toiseen pursotinpussiin. Pursottele vuororaidoin pellille ja paista 200 asteessa noin 6 minuuttia. Kumoa sokeroidulle leivinpaperille.

Levitä omenahillo jäähtyneelle pohjalle. Sulata valkosuklaa ja vatkaa se notkistetun tuorejuuston sekaan. Levitä myös valkosuklaatäyte pohjalle omenahillon päälle. Kääri rullalle, anna vetäytyä jääkaapissa.







Even suklaamuffinit (12 isoa ja muhkeaa TAI 60 ihan minimuffinia minivuokiin)

2,5dl sokeria
2 munaa
1dl maitoa
100g voita, sulata

4dl vehnäj.
1dl kaakaoj.
2tl vaniljasokeria
2tl leivinj.
0,5tl suolaa
150g suklaata paloina ja rouheina (valkoista, tummaa, maitosuklaata, minttusuklaata, mitä vain!!)

Sekoita käsivispilällä neljä ensimmäistä ainesta. Lisää loput aineet ja sekoita nopeasti taikinaksi. Jaa muffinivuokiin ja paista mielellään muffinipellillä, korkeiden ja näyttävien muffineiden saamiseksi! :) Paista 200 asteessa noin 15-20min (minimuffineja 225 ja lyhyempi paistoaika), älä ylikypsennä, että pysyvät mehevinä ja suklaisina.




Tacosalaatti

eri salaattilajeja
tomaattia
kurkkua
paprikaa
punasipulia
jnejne mitä mielesi tekee

ranskankermaa
salsakastiketta

jauhelihaa noin 400g, ruskista ja mausta
tacomaustesekoitus
nachoja

Kasaa salaatti kulhoon, alle tuoreet salaattiainekset, päälle kastikkeet, maissilastut ja maustettu jauheliha...

Varoitus! KOUKUTTAVA salaatti, johon ei koskaan kyllästy!