perjantai 25. marraskuuta 2011

Marmoroidut marengit


Mun on pitänyt jo vuosia kokeilla kahviloista tuttuja suklaaraitaisia marenkeja. Uudessa Leivotaan-lehdessä sattuikin sitten olemaan ohje sellaisiin ja kaikenlisäksi vielä vähän erilainen ohje, nimittäin marengit, joihin ei tule ollenkaan kanamunaa!
Ihme ja kumma, kyllä ne onnistuivat. Tosin leviäminen uunissa oli jokseenkin hallitsematonta, joten ehkä näistä ei mitään juhlakelpoisia tullut ;) Mutta hyviä, maku aika lähellä perinteisempää valkuais-sokeri-marenkia.

Marmoroidut marengit
noin 20kpl

2,5dl sokeria
1dl vettä
4 liivatelehteä
2rkl suklaakastiketta

1. Sekoita sokeri ja vesi kattilassa, kiehuta noin 5min, kunnes paksuuntuu (keitin 10min eikä juuri paksuuntunut kyllä!)
2.Laita sillä välin liivatteet kylmään veteen.
3. Nosta liivatelehdet vedestä suoraan kuumaan sokeriveteen. Sekoita.
4. Vatkaa sähkövatkaimella noin 8min, kunnes seos kiinteytyy (vatkasin vain 5min, jonka jälkeen oli jo ihan kovaa vaahtoa).
5. Lisää suklaakastike ja sekoita kerran tai kaksi - siten että taikina marmoroituu.
6. Vuoraa uunipelti leivinpaperilla ja nostele kahdella lusikalla taikinakekoja paperille.
7. Paista 125 asteessa 35-40min, sammuta uuni ja avaa sitä pikkuisen ja jätä marengit jälkilämpöön noin tunniksi. (paistoin 40min ja otin jo pois uunista, koska olivat jo kuivia)

Ei kommentteja: