maanantai 8. lokakuuta 2012

Supersuklaista!

Tätä suklaisempaa leivonnaista saa lienee kauan hakea! Aivan mielettömän hyvää. Resepti kulkee nimellä "Fazerin kolmen suklaan brownie".

Kolmen suklaan browniet
(n. 32 palaa)

Todellisen suklaanrakastajan unelma, jonka myös aloittelija pystyy leipomaan. Muista ettet ylikypsennä leivonnaista. Sisältä hieman kosteat ja pinnalta rapeat leivokset muuttuvat vieläkin paremmiksi, kun tarjoilet ne tuoreiden vadelmien ja kermavaahdon kanssa.

200 g voita tai margariinia
200 g tummaa suklaata
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
50 g valkoista suklaata
50 g maitosuklaata
3 kananmunaa
3 dl sokeria

Sulata paloiteltu Premium-suklaa ja voi vesihauteessa. Sekoita kunnes seos on tasaista. Vuoraa kulmikas, halkaisijaltaan 20 cm:n vuoka leivinpaperilla. Paloittele Valkoinen ja Vaalea leivontasuklaa. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Kaada hieman jäähtynyt suklaaseos munavaahdon sekaan. Kääntele sekaisin varovaisesti. Sekoita keskenään jauhot ja kaakaojauhe, siivilöi suklaaseokseen ja sekoita tasaiseksi. Sekoita mahdollisimman vähän. Kääntele sekaan lopuksi paloitellut suklaat. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa puoli tuntia. Anna kakun jäähtyä vuoassa kokonaan ja kumoa pöydälle. Leikkaa kakku ensin neljään osaan. Leikkaa sitten nämä palat vielä neljäksi ruuduksi. Leikkaa lopuksi nämä ruudut vielä poikittain kolmioiksi. Brownie-leivokset säilyvät ilmatiiviissä rasiassa jääkaapissa jopa viikon.

2 kommenttia:

Stiina kirjoitti...

aijaij ihanan näkönen :p http://tinttinen.blogspot.fi/

Anonyymi kirjoitti...

Ai rakkaus, voin vaan kuvitella miten jäätävän hyvää!!