maanantai 8. huhtikuuta 2013

Broileri-juustonachot




(ei pääse kuvassa oikein oikeuksiinsa, mutta oli niin hyvää, etten ehtinyt hifistellä kuvan kanssa)


Kaikenmoiset nachomättöjutskat on olleet mun herkkuja niin pitkään kuin muistan ja itsekin niitä värkännyt, useinmiten jauhenlihasta kuten vaikka tässä ja samalla tyylillä myös broilerista. Mutta tänä keväänä löysin vähän erilaisen broileriversion ja kokeilin sen viime viikolla, kun ystäväinen oli kolmen tyttönsä kanssa meillä lounastamassa. Tämä oli järkyttävän hyvää ja tuo salsa+tuorejuusto kastikkeena ihan taivaallinen yhdistelmä! Miten en ollut tuota aiemmin hoksannut?? Kokeilkaa tätä ehdottomasti. Syötiin S:n kanssa tämä kahdestaan *ahmimis maksimus* , koska lapset söivät mielummin lihapullia.

n.400g broilerin rintafilettä, kuutioi
1 keltainen paprika
1 sipuli
200g maissilastuja
1prk salsakastiketta, medium tai hot
200g maustamatonta tuorejuustoa
2dl juustoraastetta

Ruskista broilerikuutiot ja mausta ne (käytin itse suolaa ja cajunmausteseosta). Kippaa sekaan kuutioitu paprika ja silputtu sipuli ja hauduta muutama minuutti, kunnes broiskut ovat kypsiä ja kasvikset vähän pehmentyneet. Kaada laakeaan uunivuokaan nachot ja niiden päälle broileri-kasvisseos. Sekoita kulhossa tuorejuusto ja salsa tasaiseksi kastikkeeksi. Kaada kastike vuokaan nachojen ja muiden päälle. Päällimmäiseksi ripottele juustoraaste. Gratinoi uunissa noin 10-15min, kunnes juustoraaste saa väriä.

5 kommenttia:

Annika kirjoitti...

Herahti oikein vesi kielelle vaikka vasta söin. :D

satmaari kirjoitti...

niin hyvää, nam!

Heljä kirjoitti...

Nam! Tää niin kuuluu varmasti munkin herkkuihin. Pakko testata!!! Kiitos ohjeesta!

Eve kirjoitti...

Mä jo heruttelen täällä, milloin tulisi tilaisuus tehdä näitä taas! :P

Lisabell kirjoitti...

Pakko kokeilla näitä. Meillä kun yleensä on jauhelihasta ja ne alkaa jo tökkimään.