maanantai 24. maaliskuuta 2014

Viiksekkäät lastenkutsut

Meillä oli oikein juhlien viikonloppu! Perjantaina juhlittiin kälyni yllätysnelikymppisiä naisporukalla. Lauantaina oli vuorossa toiseksi vanhimpaisemme seitsemänvuotisjuhlat pienten kavereiden kanssa. Sunnuntaina pääsi ripille ensimmäinen kummilapseni ja illalla juhlittiin vielä seitsemänvuotiastamme kummejen kanssa. Ajattelin, että olisin ehkä maanantaina puolikuollut, mutta oli niin ihana herätä keväiseen auringonpaisteeseen etten ole ehtinyt koomailemaan vielä juurikaan. Ennen iltaa olisi tietysti järkevää imuroida vaikka lattiaa peittävä popcorni- ja kakkumurukerros pois ;) .
Tässä kuvia viiksikemuilta kollaasejen muodossa. Kuvat ovat vähän sekaisin kahdelta eri kattaukselta, mutta ehkä niistä jotain saa selvää.






Lastenkutsuilla tarjolla oli
-suklaamuffinit keksitikkareilla (valkosuklaalla ja strösseleillä tuunattuja dominoita)
-suklaapopcornit (levitä popcornit pellille leivinpaperin päälle, valuta päälle sulaa valkosuklaata, kääntele sekaisin ja ripottele päälle strösseleitä ja anna jähmettyä jääkaapissa tarjoiluun asti)
-karkkia
-lihapullia, nakkeja ja rypäleitä coctailtikuissa
-kahdenlaisia sipsejä
-kotimatkaeväiksi herkkuja vohveliin pakattuina

Kummeille järjestetyillä kutsuilla tarjottiin
-itämaista kana-pastasalaattia
-juustosarvia
-sipsejä
-minttusuklaa-viiksikakku (pohja Kinuskikissan ohjeella, päällä ja välissä suklaakermaa)
-vadoffee (eli banoffee vadelmilla)
-suklaapopcornit
-karkkia



Teemaan sopiviksi askartelimme mustiin pilleihin mustasta kartongista viikset. Lasten mielestä oli hulvatonta, että limpparia pillillä imiessä näytti kuin kaikki olisivat olleet viiksekkäitä! Viiksi-coctailtikut ostin Tigerista, samoin kutsuissa ja paikkakorteissa olevat viiksitarrat löytyivät Tigerin valikoimista. Niinikään viiksekäs silkkipaperi on saatu joskus kaupanpäällisenä Tigerista. Vinkki viiksikakkuun löytyi Pinterestista ja se on siis leikattu ihan tavallisesta 24cm irtopohjavuokaan paistetusta suklaakakkupohjasta.


10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hauskan ja makean näköistä :)
Hassua miten 7-vuotiasta voi viikset innostaa. Taitaa olla vielä pitkä aika odotttaa niitä omia aitoja :D

Pia kirjoitti...

Pitää tännekin kyllä vielä laittaa, että aivan ihania kekkeriherkkuja! Viikset rules! Haha!;)

Anonyymi kirjoitti...

Jos mä onnen kiinni saisin,
sinulle sen lahjoittaisin.
Pistäisin sen pakettiin,
kinnittäisin rakettiin
ja sen tietokoneeseen
ohjelmoisin osoitteen.
Onko ennen nähty moista -
paketin kun aukaiset,
onnen pommin laukaiset?
Sinkoo sirpaleita ilon,
yhden viiva viidenkilon.
Riemu koko kodin täyttää.
Lahjaa moista kelpaa näyttää.
Kavereillekin voi jakaa,
siitä oikein olan takaa,
ilon pikku pipanoita.
Ne ei ketään vahingoita.
Onnea synttärisankarille!

EiNi kirjoitti...

Oi että kiva päästä kurkistamaan teiän juhliin! :) Paljon olet kyllä saanut taas aikaan! Hyvältä näyttää! Ja kivasti toteutettu tuo viiksi teema. :)

Anonyymi kirjoitti...

Mistä se 7 vuotias on viiksiä keksinyt haluta :D

Eve kirjoitti...

Kiitos kommenteista! :) Viiksiä on tainnut viime kuukausina vilistä vähän joka kaupassa, sieltä pojat teeman bonganneet. Viiksitarroja ollaan ostettu syksyllä ja niistä on ollut hauska askarrella ukkeleita jos jonkinlaisia :-{ )

Anonyymi kirjoitti...

Ai sinäkin luet esmeraldan blogia :-)

Toiveettodeksi kirjoitti...

Ihania herkkuja :)

Eve kirjoitti...

Anonyymi, juu toisinaan luen :) Ollaan tunnettu E:n kanssa 12-vuotiaasta asti ja miehensä on serkkuni, joten on ihan kiva lukea kuulumisia sitäkin kautta. Kiva että sinäkin olet ilmeisesti löytänyt E:n laadukkaan blogin :) .

Toiveettodeksi: Kiitos! Ja kiva kun kommentoit :) .

Unknown kirjoitti...

miio ja sen synttärit
ei huh