keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Quiche Lorraine eli se perinteisin kinkkupiirakka



Tein pitkästä pitkästä aikaa oikein perinteisen ranskalaisen kinkkupiirakan, Quiche Lorrainen. Tästä tuli meille lounas eiliselle aamupäivälle ja jäipä sitä vähän vielä tämänkin päivän lounaaksi. Tuhti ja ruokaisa.

Kinkkupiirakka


Pohja:
100g voita
1,5dl vehnäjauhoja
0,5dl ruisjauhoja
0,5dl kauralesettä
0,5tl suolaa
125g rahkaa

Täyte:
300g ylikypsää saunapalvikinkkua
15cm pala purjoa
150g ranskankermaa
1dl maitoa
3 munaa
150g emmental-mozzarellajuustoraastetta
1 tl pizzamaustetta tai muuta kuivattua yrttiä
1/4tl suolaa
ripaus mustapippuria

Nypi pehmeä voi ja kuivat aineet murumaiseksi seokseksi. Sekoita muruun rahka. Taputtele taikina jauhoja apuna käyttäen 26cm irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. Täytettä on aika runsaasti, eikä se välttämättä mahdu tavalliseen piirasvuokaan, siksi irtopohjavuoka on hyvä tähän tarkoitukseen!

Kuutioi kinkku ja silppua purjo. Sekoita kulhossa kaikki täytteen ainekset. Kaada täyte pohjan päälle vuokaan.
Paista 200 asteessa noin 35min tai kunnes täyte tuntuu hyytyneeltä ja piiras on saanut kauniin värin. Jäähdytä vähintään 15 minuuttia ennen syömistä, jolloin piirakka ehtii tekeytyä ja hyytyä loppuun.

2 kommenttia:

Emmi kirjoitti...

Kiitos ohjeesta! Tätä voisi kokeilla heti äitienpäivänä. :)

Eve kirjoitti...

Ole hyvä, Emmi :) ! Oivallinen äitienpäivän suolainen herkku.