perjantai 9. heinäkuuta 2010

Hyvä ajatus....

"Aina ei tarvitse mennä sinne, missä ruoho on vihreää. Voi myös pohtia, miten niityn saisi omalla pihalla kasvamaan."
Helena Taivainen

Hieno ajatus! Eikö vain? Josta saatiinkin oiva aasinsilta tähän viikkoon, niin paljon tapahtumia täynnä olleeseen. Toissapäivänä saapui nurmikko, kuorma-autossa. Tulipa sitten sekin nähtyä ja koettua, että miten tuollainen rulla kääritään maailman kauneimmaksi pihanurmeksi! Tällä erää otettiin nurmikkoa vain takapihalle, koska etupiha on vielä remontin keskellä ja remonttimiesten työmaana.





Voisin tähän väliin vilauttaa aivan vähän myös sitä, miltä kotimme näyttää tuolta takapihan puolelta (josta tosin vielä nyt on sisäänkäynti, mutta ei enää pitkään). Tämä oli hetkenä ennen nurmikkorullia. Terassin tukipuut ovat jo paikoillaan, terassi tehdään lähiviikkoina. Tuohon ulko-oven paikalle tulee kokolasinen terassinovi ja terassille ruokailuryhmä. Lasiovi odottaa jo muoveissaan pihalla, ei raskita laittaa sitä paikoilleen niin pitkään kuin tuota käytetään pääovena. Isommat ikkunat ovat olkkariin ja vielä seuraava kapea ikkunakin. Eka ja vika ovat makkarin ikkunoita.



Niin ja eilen saapuivat kauan odotetut sohvat (joiden piti tulla vasta kun remontti on siinä vaiheessa, että olkkari on iso, eikä pieni kuten nyt. Mutta koska remontti on aikataulultaan myöhässä, meidän piti ottaa sohvat tänne pikkuolkkariin jo)! Samalla saatiin kotiin tilaamamme todella kaunis kerrossänky. Sohvat (2+3) ovat Finnlandia-kalusteesta ja kuvan taisin jo joskus vilauttaa täällä blogissakin ja sänky on Avaroomilta (kannattaa käydä katsomassa avaroom.fi, jos ei ole tuttu firma!). Sängyn takaa näkyvä ällö seinä ei ole pysyvä vaan levy olkkarissa, jonka takana laajennusosuus valmistuu hitaasti, mutta varmasti.



Sohvista toinen on vielä paketissa, toinen aukaistiin vain todetaksemme, että tästä tulee niiiiin meidän näköinen, kun kaikki on vihdoin valmista. Ja vielä kun lattiastakin tulee valkoinen. Tulee niin mustaa ja valkoista, aivan huippua! Nyt kaikki on vielä varastomaisesti läjässä tilanpuutteen takia (tuo vanha musta nojatuolikin), mutta kyllä niistä jo sen näki, että hyvä kokonaisuus tulee! Tässä vain pieni maistiaispala, takana uusi sohva....



Tulipa paljon asiaa! :) Nyt viikonlopun viettoon!

8 kommenttia:

Suvi kirjoitti...

Mäkin haluan oman talon ja ostaa uutta sinne ja laittaa pihanurmea ja suunnitella kaikkea! :D

Tykkäsin.

...just let it FLOW! kirjoitti...

Oioi, kivoja maistiaispaloja, talosta tulee varmasti upea kokonaisuus!

Mari kirjoitti...

En malta odottaa kuvia siitä, kun remontti alkaa valmistua. Suunnitelmat kuulostavat hyviltä!

Heljä kirjoitti...

Vähänkö on hieno toi nurtsi! Oootte paljon edistyny viime kerrasta kun käytiin!

Ja tietty uudet kalusteet on kans hienoja! :)

Tsemppiä ihan kamalasti loppu remontin ajaksi muru! <3

Minna kirjoitti...

Hei, Avaroom on tuttu mutta en löytänyt kuvia/ hintatietoja saitin kautta. Sanko kysyä mitä sänky maksoi. Se on hieno. Olen jo ihaillut sitä omistajien koti- /blogikuvissa ?.

Anonyymi kirjoitti...

http://kauppa.avaroom.fi/dwCatalog.aspx?sid=C8870FDDE6424C3887B9936C5C0A4D2A&itc=900&mind=4&mlind=a&mitc=900 löytyy hinnat tuotteille.

Eve kirjoitti...

^^Tuo linkki ei näköjään toimi, mutta tässä hinnat tuolle meidän koolle, eli patjakoko 60x165cm.


Kerrossänky 599€

Lelu/varavuodelaatikko 199€

Anonyymi kirjoitti...

oikein kiva blogi-koti