tiistai 31. elokuuta 2010

Apple pie

Joka kerta kun syön tätä ihanaa omenakakkua, ajattelen, että se on paras leivonnainen maailmassa!! Silti jostakin syystä sitä tulee tehtyä liian harvoin... No eilen sitä sitten tehtiin taas pitkästä aikaa ja ensimmäistä kertaa oman omenapuun omenista! Kuvat ovat oudon värisiä, enkä ole mikään mestari kuvankäsittelijä, mutta koittakaa saada selvää. Niin ja ei meillä oikeasti ole tuollaista ällöttävää hammastahnan väristä seinää, joka monissa kuvissa näkyy :D Se on vain väliaikainen levy erottamassa laajennuspuolta vanhasta ja lähtee pois tämän viikon perjantaina! Vihdoin!







Omenakakku

5dl vehnäjauhoja
2dl sokeria
1tl kanelia
225g voita

Täyte:
1kg omenoita
1tl kanelia
sokeria

Sekoita jauhot, sokeri, kaneli ja pehmitetty voi taikinaksi. Taputtele 2/3 taikinasta 24cm irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. Viipaloi päälle omenat, laita kerrosten väliin kanelia ja sokeria. Päällimäiseksi taputtele loppu taikinasta. Paista 175 asteessa noin 45min. KAnnattaa välillä kokeilla haarukalla, ovatko omenat kypsiä jo, koska eri lajikkeet kypsyvät eri tahtia. Anna jäähtyä hetken ja tarjoile jätskin tai vaniljakastikkeen kanssa.

Joku toinen syksyinen päivä leivottiin lasten kanssa korvapuusteja. Tällaisia syksyleivonnaisia siis tällä kertaa!



Elokuu loppuu ja syyskuu alkaa! Sen kunniaksi vaihdoin juuri eteisestä kesäulkoiluvaatteet pois ja syksyisiä vermeitä tilalle! Lapset tosin olisivat kaivanneet jo talvitamineita, märän syksyn saisi meidän perheen puolesta skipata ihan kokonaan.
Hauskaa syksyistä loppuviikkoa, ystävät <3

maanantai 30. elokuuta 2010

Tunnustus



Sain tämän tunnustuksen Houttenilta . Kiitos siitä, muru!

Säännöt olivat sellaiset että minun täytyy kertoa itsestäni seitsemän asiaa ja antaa tunnustus eteenpäin.

1.
Menin naimisiin vuonna 2003, puolentoista vuoden seurustelun jälkeen.
2. Olen synnyttänyt kolme kertaa ja joka kerta saanut jonkun ison puudutteen ja joka kerta se on mennyt jotenkin pieleen, minulle ei siis enään saa laittaa selkäpuudutuksia, jos vielä joskus saan synnyttää.
3. Kävin tänään Ikeassa ja söin täytettyä lohta juuresröstien kera.
4. Testaan aina Ikeassa ruokaillessani uudet annokset, koska ne lihapullat kyllästyttää jo.
5. Ikean jälkeen, maalasin uutta lastenhuonetta magneettimaalilla, joka oli minulle ihan uusi tuttavuus.
6. Opiskelen kotitaloudenopettajaksi.
7. Tein tänään ison päätöksen ja ajattelin ilmoittautua tulevaksi vuodeksi poissaolevaksi kouluuni, koska ymmärrän realiteetit ja tiedän, etten ehdi tänä lukuvuonna opiskelemaan.

Eteenpäin annan tämän tunnustuksen Nazzylle ja Prinsessa Seinäruususelle .

Uusi nimi

Blogillani on uusi nimi. Harmitti liikaa, että löytyi toinen ihan saman niminen blogi ja viime yönä valvoskellessa (pienimmäistä vaivasi joku, korvat??) sain idean uudesta nimestä: Karamellikengät. Nimi tulee Joanne Harrisin kirjasta. Jos ette ole kyseisen naisen teoksia lukeneet, niin kannattaa ihmeessä. Aivan huippua luettavaa!! :)

keskiviikko 25. elokuuta 2010



Tilattu!!!! <3 <3 <3

tiistai 24. elokuuta 2010

Lapsille IKEAsta



Tämä x 3 tulee IKEAsta meille lelusäilytyskalusteeksi. Siis kolme laatikostoa kiinni toisiinsa, kuin olis yksi isompi (sellaista isoa kivaa ei olla mistään löydetty). Päälle tyynyjä, menee samalla vaikka satulukemispaikkana. Saa sen päälle kiivetä ja hyppiä alaskin! Lastenhuone on lapsille.







Ja näitä suloisuuksia ruokaleikkeihin! Eihän näitä voi vastustaa!!

PS. Eilen haettiin parketit (koko taloon vaihdetaan uusi), eteisen laatta ja sisämaalit! Kohta on siis aika grande finaalin, eli väliseinä uuden ja vanhan puolen väliltä kaatuu ja koko sisäremontti, parin viikon tehorykäisy, saa alkaa! Can't wait!

keskiviikko 18. elokuuta 2010

peittotäydennystä




Nyt on kerrossänky saanut myös ava-peitteensä ( täältä ) . Yhtä vaille kaikilla samanlainen. Pojilla pallotikkauksella ja aikuisilla neliöitä. Vielä nuorimmaiselta puuttuu, se asia pitää hoitaa pois päiväjärjestyksestä syksymmällä.

tiistai 17. elokuuta 2010

Kun minulla on hetki aikaa...

...istahdan hyvän lehden ja pienen herkun kanssa terassille ja nautin loppukesän ihanista illoista ja samalla seuraan lasten riemukkaita ulkoleikkejä. Tänään oli vuorossa eilen postilaatikkoon tipahtanut Ellen Accessories-numero ja pallo lakujätskiä kauniista kulhosta nautittuna (ekstranautinto!).

maanantai 16. elokuuta 2010

together forever

En tykkää keskeneräisyydestä, mutta en malta olla vilauttamatta teille välillä remontin vaiheita. Lauantaina saatiin uusiin makkareihin jo pohjamaalitkin sisäseiniin ja lisäksi saunarakennus ja talo sai vihdoin yhdistävän terassin!! :) Tämä on tarkoitus vielä lasittaa (ainakin lasikatto) ja terassin taakse ollaan suuniteltu ulkoporeallasta (jää kyllä ens kevääseen). Mutta siis tähän tulee pääsisäänkäynti, vasemmalla on saunarakennus ja oikealla koti. Terassi kaipaa vielä askelmia alas maahan ja muita pieniä viimeistelyjä. Mutta joka tapauksessa päärakennus ja sauna ovat nyt yhdistetyt! Toisella puolella on sitten toinen, isompi terassi. Tälle saunan ja päärakennuksen väliselle terassille tulee ulkosohvaryhmä saunan jälkeiseen lööbailuun. Takapihan terassilla on sitten ruokaryhmä ja auringonottovermeet.

Mudcake



Viime torstain iltakahvivieraille tarjottiin mutakakkua sen aiemmin esitellyn kotitekoisen omppujäätelön kanssa. Oli hyvä yhdistelmä! Lisäksi tein texmex-salaatin ja jotain pieniä suolaisia ja makeita naposteltavia, sekä hedelmiä.

perjantai 13. elokuuta 2010

Omppusatoa




torstai 12. elokuuta 2010

Denim, part 2

---

maanantai 9. elokuuta 2010

With my lovely sister....

Sain siskoni pohjoisesta viikoksi kylään...tehtiin monenmoista!

Kotijäätelöä Pirkan ruokalehden ohjeella (Omenapiirakkajäätelö)ja siitä tuli taivaallisen hyvää!!





Yhtenä päivänä teki mieli tulista mättöruokaa, joten lounastettiin Nachopaistoksella
(nachoja, kanaa, salsaa, juustokastiketta, juustoraastetta). Onneksi sisko on samanlainen kulinaristi kuin minäkin!



Niin ja kaivarissa pitää käydä muutaman kerran kesässä jätskillä! Löysin uuden rakkauden: Valion vanhanajan salmiakki-jäätelön! Oletteko maistaneet? KANNATTAA!!







Tehtiin me muutakin kuin syötiin! Käytiin mm. Tallinnassa! Shoppailtiin suosikkikaupoissamme, Stradivariuksella, Bershkassa, Pull and Bearilla jne. Syötiin (taas) herkullista pizzaa ja nautittiin helteisestä päivästä ja siitä, ettei ollut pakko tehdä yhtään mitään. Osaksi päivää saatiin seuraksi myös veljeni tyttöystävä serkkunsa kanssa. Oikein ihanan rentouttava päivä ihan ilman lapsia, välillä niinkin.








Niin, ennen tätä Tallinnan reissua käytiin vähän Helsingin keskustassa. Ja arvatkaa mitä!!? Mä löysin sen unelmien farkkumekon! Siitä bloggaan seuraavaksi, kunhan saan kuvattua mekon! Tallinnasta itseasiassa löysin vielä toisen farkkumekon, mutta ei se sitä ekaksi löydettyä kyllä voita ;)
Mutta kuuloillaan siitä pikapuolin!

maanantai 2. elokuuta 2010

Thanks, mama!

Sain eilen paketin äidiltä:



4 kastehelmi-jälkiruokakulhoa ja kastehelmi-servettejä (joita en edes tiennyt olevan olemassakaan!). Mä niin rakastan tuota Kastehelmisarjaa! Sain jo vuosia sitten äidiltäni sen ison kakkulautasen, sekä kermakon ja sokerikon. Lisäksi olen löytänyt jotain irtoastioita samaista sarjaa kirpparilta. Ja nyt nuo kulhot. Niitä on saatava lisää, Iittalaan siis ensitilassa!
Eläköön, ihana äiti!!

Mustikkarahkapiiras


Uuden Yhteishyvän ohjeella lauantai-illan vieraille leivottu....