Tämä on meidän suosikki ja niin nopea valmistaa! Lapset santsaa taatusti, kun tätä tekee. En taas tänäänkään muistanut tätä kuvata, mutta kirjoitanpa teille reseptin.
Savulohipasta (5 annosta)
500g lämminsavulohta
1prk creme bonjour cuisine sipulisekoitusta
1,5dl kuohukermaa
ripaus suolaa
Tummaa fusillipastaa (me laitetaan noin 7dl keittämätöntä)
Keitä pasta kypsäksi.
Laita laakeaan pannuun maustettu ranskankerma, vispaa sekaan kuohukerma ja kuumenna. Lisää pilkottu savulohi ja anna pulpahtaa kerran. Nosta pois levyltä, eli älä keitä, kuumennus riittää. Mausta suolalla. Kaada sekaan keitetty pasta ja sekoita. Nautiskele salaatin kanssa.
Halutessa voit kuullottaa ihan ensin pannulla kasviksia (paprika ja sipuli käy hyvin) ja lisätä ranskankerma+kerma+kala kasvisten sekaan.
¤¤¤ Karamellikengät ¤¤¤
perjantai 24. toukokuuta 2013
maanantai 20. toukokuuta 2013
Kun on oikein pieni tyttö ja suuri lieri, mahtuu sen alle kokonaan!
Pian päästää suunnittelemaan yksvuotissynttäreitä!
Uuteen viikkoon vedettiin neuletakkia niskaan, en ehtinyt vielä kyllästyä lämpöön, joten uutta aaltoa odotellaan.
Uusia reseptejä ei ole nyt jaettavaksi. Vieraita on kestitty mutakakulla ja omille on paistettu pakastepullia. Mutta eiköhän tässä taas, viimeistään niiltä synttäreiltä sitten! :)
lauantai 11. toukokuuta 2013
Liukuvärjäyskokeiluja äitienpäiväksi
Hetken aikaa jo olen halunnut kokeilla tehdä "liukuvärjätyn" täytekakun. Tein sitten mansikkakermakakun äitienpäiväksi, mutta korkataan se jo vieraiden kanssa tänä iltana. Kuvassa värierot kahden eri vaaleanpunaisen välillä ei näy kovin hyvin, livenä näkyy paremmin. Olisi tietysti voinut tehdä kolmea eri punaista, näyttäis blogistit tekevän valkoinen+kolme sävyä näihin liukuvärjättyihin kakkuihin. Juu ja meinas tämä lämmin kesäpäivä tehdä tepposet kermalle pursotusvaiheessa.... Ensi kerralla osaan paremmin! :)
Välissä valkosuklaakermaa ja tuoreita mansikoita, kostutus vaniljamaidolla ja pohjana 6 munan täytekakkupohja.

Kuusivuotias on innostunut virkkaamaan ketjusilmukoita! Virkattuja ketjuja löytyy nyt joka puolelta ja keksittiin hyödyntää niitä isoäitien äitienpäiväkorteissa. Liimapuikolla "väritettiin" sydän korttipohjalle ja kieputettiin silmukkaketjut täytteeksi. Näin lähtivät kauniit, pehmoiset ja lämpöiset äitienpäiväterveiset mammalle ja mummille! Liukuvärjäystä näissäkin, langoissa. :)

Oikein herkullista, aurinkoista ja rakkaudentäyteistä äitienpäivää!

perjantai 10. toukokuuta 2013
Uuteen kotiin edullisesti
maanantai 6. toukokuuta 2013
11kk
torstai 2. toukokuuta 2013
Munkkimuffinit ja triplasuklaakakkua
Minä kyllä tykkään tällaisista ylimääräisistä vapaapäivistä ja syistä juhlia, kuin vappu! :) Tämä torstai tuntuu ihan maanantailta, ei siis siinä negatiivisessä merkityksessä kuin maanantait usein käsitetään, vaan siinä mielessä että olo on rentoutunut kuin olisi juuri viikonlopun viettänyt! Ja oikeastihan oli kyse vain yhdestä illasta ja yhdestä kokonaisesta päivästä.
Se ilta, vappuaatto, me vietettiin kahden ihanan ystäväperheen kanssa toisen heistä uudessa kodissa. Sinne kuskasin nuo edellisen postauksen muffinit, sekä tämän postauksen suklaakakun. Vanhin lapsista jäi sitten tuonne taloon yökylään.
Vappupäivänä mentiin jo periinteeksi muodostuneisiin vappumyyjäisiin. Syötiin siellä, aikuiset kanasalaattia ja lapset makaronilaatikkoa, sekä jälkkäriksi makoisat suklaadonitsit. Aurinko paistoi koko päivän ja lapset uskaltautuivat ulos t-paitasillaan! Myyjäisten jälkeen leivoin munkkimuffineita, joiden ohjeen nappasin täältä . Nämä olivat hassuja! Pullan/munkin maku, mutta muffinin rakenne. Ihan hyviä sinänsä, mutta eivät nämä nyt varsinaisesti oikeita munkkeja korvaa. Nämä tarjosin illalla esikoisen kotiin kuskaavalle ystäväperheelle.

Resepti triplasuklaajuustokakkuun on ihan "tavallinen". Minun tavallinen tarkoittaa kutakuinkin tällaista:
Pohja:
200g suklaacookieita
75g voita sulatettuna
Mousse:
4dl vispikermaa
1prk maustamatonta tuorejuustoa
1prk rahkaa + 1,5rkl vaniljasokeria TAI 1rpk vaniljarahkaa
0,5dl sokeria (voit lisätä tummasuklaamousseen vielä maun mukaan lisää sokeria)
130g valkosuklaata
130g maitosuklaata (no minä laitoin 200g fazerin sinistä, mutta vähempikin makeus olis ehkä riittänyt :D)
130g tummaa suklaata
3tl liivatejauhetta tai 4 liivatelehteä
tilkka vettä
päälle esim. Pandan uusia POP Fudge-suklaapalloja ja sulatettua suklaata
Murenna keksit, sekoita sulan voin kanssa ja taputtele 24cm irtopohjavuoan pohjalle (itse laitan pohjalle aina ensin leivinpaperin).
Vatkaa kerma ja sekoita siihen tuorejuusto, rahka ja sokeri. Jaa massa kolmeen eri kulhoon. Sulata suklaat ja sekoita aina yksi suklaa yhteen osaan massaa.
Liuota liivatteet tilkkaan vettä. Sekoita liivateliuos suklaamousseihin niin, että valkosuklaamousseen vähän enemmän kuin tummiin, koska valkosuklaa itsessään ei jähmetä massaa kovin paljon (tummemmat suklaat eivät paljon liivatetta avuksia edes kaipaa!).
Kaada mousset kerroksittain keksipohjan päälle. Päällimmäiseksi valkosuklaamousse, joka on ohuin ja jonka läpi muut massat painuvat, jos laitat sen alimmaiseksi. Anna jähmettyä neljä tuntia jääkaapissa ja koristele.

Munkkimuffinit
n. 12 kpl
125 g voita
1 ½ dl sokeria
2 munaa
3 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl kardemummaa
1 mm suolaa
1 mm jauhettua muskottipähkinää
½ dl maitoa
1 prk (200 g) vaniljarahkaa
Pinnalle
50 g voita
1 dl sokeria
1 rkl kanelia
Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri. Lisää huoneenlämpöiset munat joukkoon yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe, kardemumma, suola ja jauhettu muskottipähkinä. Lisää jauhoseos vuorotellen maidon ja vaniljarahkan kanssa taikinaan.
Jaa taikina paperisiin muffinssivuokiin ja paista muffinssipellillä uunin keskiosassa 200 asteessa noin 17 minuuttia (itse paistoin 20min). Jäähdytä hieman.
Sulata voi. Sekoita keskenään sokeri ja kaneli. Poista paperi muffinsseista. Voitele muffinssit voisulalla (tai kastele ne nopeasti voisulassa) ja pyörittele ne sokeri-kaneli-seoksessa.

keskiviikko 1. toukokuuta 2013
Turkinpippurimuffinit
Vappuherkut jatkuu!
Vappuaattoiltana herkuteltiin mm.näillä:

Turkinpippurimuffinit (12kpl)
2,5dl sokeria
2 munaa
1dl maitoa
100g voita, sulata
5dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
3/4dl turkinpippurirouhetta
ripaus suolaa
Päälle tomusokerikuorrutetta ja karamelleja
Sekoita neljä ensimmäistä ainesta kulhossa. Lisää kuivat aineet.
Jaa paperivuokiin muffinipellille TAI pahvikuppeihin (näidä myy mm.paperipuu.fi)
Paista 200 asteessa noin 15-20min, kunnes muffinit nousevat muhkeiksi ja saavat kauniin värin.
Koristele jäähtyneet muffinit.
P.S. Idea koristeluihin tuli täältä ihanasta Kuukkelin Tarinat-blogista!

tiistai 30. huhtikuuta 2013
Kana-halloumisalaatti
Sunnuntai-illan herkkuhetkeen kesäinen salaatti! Tai ainakin meillä halloumia tulee paisteltua jostakin syystä enimmäkseen vain kesäisin. Voi että se onkin hyvää!! :)
rucolaa tai salaattisekoitusta
kirsikkatomaatteja
punasipuli
kypsää broilerinrintafilettä
cashewpähkinöitä
halloumia
Laita laakeaan vuokaan kerroksittain salaatti, halkaistut kirsikkatomaatit ja siivutettu punasipuli, sekä reiluiksi paloiksi paloiteltu broileri. Pyörittele cashewpähkinöitä hetki kuumalla, kuivalla pannulla, että saavat vähän väriä ja maku voimistuu. Ripottele pähkinät salaatin päälle. Lisää pannulle reilusti öljyä ja paista viipaloidut halloumipalat kuumalla pannulla molemmin puolin, jotta juuston pinnasta tulee rapea. Nostele juustosiivut salaatin päälle ja tarjoa salaatti heti.
maanantai 29. huhtikuuta 2013
8v
Meidän esikoinen on jo 8 vuotta! :) Napanuora venyy ja paukkuu, kun tämä äitinpoika laajentaa reviiriään! Esimurkun oireita ja sitten taas käperrytään syliin, rakas. Hän teki meistä lapsiperheen ja se huhtikuinen päivä ei kyllä tule koskaan unohtumaan.
Lauantaina vein hänet ystävineen keilaamaan, jätskille, limulle ja taikuria katsomaan. Oli äärimmäisen mukava päivä! Pojat olivat niin iloisia ja mukavia, mahtavia tyyppejä kaikki!

Lauantaina vein hänet ystävineen keilaamaan, jätskille, limulle ja taikuria katsomaan. Oli äärimmäisen mukava päivä! Pojat olivat niin iloisia ja mukavia, mahtavia tyyppejä kaikki!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)