keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Maistuisiko? :)
--------

Meidän joulu on jo ihan melkein täällä! Pakasteessa on kinkku, porkkana- ja lanttulaatikkoa, porkkanakakkua, jäälauttaleivosta, wilhelmiinoja, lusikkaleipiä ja jauhelihannyyttejä. Ensimmäinen satsi joululimppuja on annettu eteenpäin ystäville, yksi limppu syöty itsekin. Toinen satsi leivotaan viikonloppuna, tuoreeksi joulupöytään. Eilen leivotut piparkakkumökit tuovat tuoksua niin, etten taida raskia laittaa niitä edes sellofaniin.

Lahjoja on piiloiteltu kaappeihin, niitä on tullut päivittäin lisää ihanilta ystäviltä. Omatkin jouluviemiset on pian jaettu.
Omenapuun oksa maljakossa on saanut koristeeksi ystäviltä saatuja kortteja. Kiitos niistä!

Kuusi on koristeltu, kynttilöitä poltettu ja glögiä juotu. Useat joulujuhlat on jo juhlittu. Mieli alkaa jo rauhoittua oman perheen joulujuhlaan, siihen varsinaiseen.
Kaupoille ajattelin rohkaistua enää ruokakauppaostosten verran.

Ihania joulunaluspäiviä jokaiselle 103:lle blogilukijaksi ilmoittautuneelle, sekä ihan jokaiselle, joka tähän blogiin joulukiireissään lukemaan eksyy!
Toivottavasti itse kussakin kodissa kohta kiireet helpottaa ja rauhallinen ja iloinen joulu saa alkaa.





4 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Rauhallista ja lämmintä joulua siullekkin :)

Annika kirjoitti...

Hyvää joulua teidän perheelle!

Anskuli kirjoitti...

teillähän on jouluvalmistelut hyvällä mallilla, ite aloitan vasta huomenna leipomaan :)
Oikein ihanaa joulua teillekkin!!
ps.mitä nuo ekan kuvan suklaajutut oli? Suklaalla päällystettyjä vaahtokarkkeja? vai katoinko ihan väärin?:)

Eve kirjoitti...

Tiina ja Frisco, samoin teille! <3

Anskuli, juuri niitä. Tummassa ja maitosuklaassa dipattuja vaahtiksia, päällä turkinpippurirouhetta ja wiener nougat rouhetta. Herkullisia! Ihanaa joulua sinulle myös!!