torstai 22. tammikuuta 2015

Paras marinadi paahtopaistille



Heippa!

Kommenttiboksissa toivottiin lisää ruokaohjeita. Tuolta sivun "ruoka"-linkin alta löytyy jo aika liuta meidän arkiruokareseptejä, samathan ne tuppaa pyörimään meilläkin rinkiä nimittäin. Ajattelin sitten kuitenkin paljastaa teille todella hyvän paahtopaistireseptin, vaikka tämähän menee kyllä ihan juhlaruoastakin! Marinadin ohje on äidiltäni.

Tämän reseptin idea siis on se, että paisti paistetaan maustamattomana ja laitetaan kypsänä marinadiin vähintään vuorokaudeksi, jonka jälkeen se viipaloidaan ja syödään kylmänä. Lopusta marinadista saa kuohukerman kanssa upean kastikkeen lihalle.

Paista paahtopaisti 125 asteessa n.67 asteiseksi. Käytä paistomittaria. Tällöin paisti jää kuvanmukaisesti punertavaksi ja meheväksi, mutta ei kuitenkaan raa'aksi, minun mielestäni täydellisen kypsyiseksi. Noin kilon paistissa tähän menee 1,5-2 tuntia.
Anna vetäytyä folion sisällä hetki.


Marinadi paahtopaistille

1dl soijakastiketta
2rkl valkoista balsamiviinietikkaa
2rkl fariinisokeria
2tl rosepippuria
rosmariinia
timjamia

Sekoita marinadin ainekset kulhossa. Nosta kypsä paisti vahvaan muovipussiin. Kaada päälle marinadi, sulje pussi ja nosta paisti jääkaappiin. Kääntele muutaman tunnin välein pussia jotta paisti marinoituu tasaisesti.
Anna marinoitua noin vuorokauden ajan. Nosta paisti pussista, viipaloi se oikein ohuiksi siivuiksi. Ota marinadi talteen.


Kastike paahtopaistille


Loput marinadit
2dl kuohukermaa
0,5-1dl vettä
suurustetta tai vehnäjauhosuurus

Kaada kattilaan pussiin jäänyt marinadi. Kuumenna ja keitä kasaan hetki. Lisää kuohukerma ja kiehauta. Lisää suurus ja laimenna vähän vedellä. Kastike on valmis ja maistuu todella hyvälle paahtopaistin kaverina.

Kuvan annoksessa paahtopaistin lisukkeena on cajunkasvikset.



2 kommenttia:

helkku kirjoitti...

Loistoresepti, kiitos! <3 tästä tuli meijän uus suosikkiruoka! Kastike tosin maistui mielestäni liikaa soijalle, ens kerralla teen sen jotenkin toisin. Lisää tällaisia herkkureseptejä, kiitos :)

Eve kirjoitti...

Hei huippua kun testasit! Kastikkeessa on tosiaan aika vahva maku. Ehkä siihen vois käyttää vain osan jäljelle jääneestä marinadista ja enemmän kermaa? :D