tiistai 22. kesäkuuta 2010

Kulttuuria




Tänään mentiin eläinmuseoon, Helsinkiin! Mukana minun ja poikien lisäksi oli myös ystäväni 3:n lapsensa kanssa. Kaksi iloista äippää ja 6 eläväistä ja riemukasta lasta (5,5,4,3,2,1)! Eläinmuseo on muuten aivan huikean hieno paikka, kannattaa ehdottomasti käydä. Katsomisen lisäksi siellä on myös paljon pientä tekemistä ja kurkkimista, joten pienimmäisestä suurimpaan kaikki viihtyivät. Hienosti menneestä reissusta palkittiin tietysti hamppareilla ja pehmiksillä. Stockan vessaan asti kaikki meni hyvin, mutta siellä kuusi sinne tänne vilistävää ja jonon muodostusta harjoittelevaa kullannuppua saivat lähinnä ärsyyntyneitä katseita itseään puunailevilta hienoilta rouvilta. No shit. Äipät laskee kymmeneen ja uusi yritys. Toinen kerta onnistui paremmin ja jonossakin pysyttiin ilman suurempaa tönimistä ja tuuppimista. Tuollaisen köörin kans tietysti voisi valita jonkun muunkin veeseen.
Mutta siis sinne eläinmuseoon pitää mennä uudestaankin ja ottaa vaikka mieskin mukaan! Se parka kun aina missaa kaikki kivat reissut, kun on töissä. Kesälomakin menee tänä vuonna remontoidessa.




Ps. eihän teillä vain ole luurankoja kaapissa? ;)

1 kommentti:

Heljä kirjoitti...

Tää on just kulttuuria parhaillaan! Meidänkin on pitänyt käydä tuolla. Ollaan vaan vähä ootettu, et likat kasvais. Nythän ne jo varmasti nauttis.

Stockan vessasta mulla on vähän samat kokemukset! Ei muuta, ku nokka pystyyn sellasten eessä! ;)