maanantai 27. joulukuuta 2010

Joulu!

Voi joulu! Olispa aina joulu! Joulun päivistä mieleen jäi päällimmäiseksi aika ja kiireettömyys. Oltiin omalla perheellä kotona, säät suosivat, ruoka oli hyvää, suklaata riittävästi, lahjat mieluisia, kaikilla hyvä mieli ja tunnelmakin tavallista himpun juhlavampi. Annoin itselleni aikaa hemmotteluun, juuri saapuneet Oriflamen putelit pääsivät kovaan käyttöön jokapäiväisissä jalka- ja käsihoidoissa, kuorinnoissa ja muissa nautiskeluissa. Pikkuisen joku oli sairaanakin, mutta onneksi vain pikkuisen, joten juhlatunnelma ei siitä kadonnut. Kävästiin me anoppilassakin joulupäivän iltana perinteiseen tapaan joulukahveilla. Ja ulkoiltiin paljon. Nyt jonkunmoinen arki kai alkoi, kun mies meni takaisin töihin ja mä valvoin viime yön nuorimmaisen kanssa, joka sairastaa kurkunpäätulehdusta. Kahdentunnin yöunet ovat tarpeeksi tehokas pudotus maanantaihin ;) .

(kuvat tulee nyt väärässä järjestyksessä, ops!)

Tapaninpäivänä lauhtui ja pienimmäinenkin pääsi vaunujen sijaan kävelylle pulkkakyydissä.

Aattoiltana on ihana nukahtaa siskonpetiin veljestensä kanssa, uudet pyjamat päällä.



Vieläkö maistuis pala kinkkua?

Kuurainen kotikujamme aattona. Meillä on muuten lunta ihan pian metri, joten lumityöt menee jo ihan harrastuksesta! :)

Aattona pakkanen paukkui kahdessakymmenessä, mutta sitkeästi lähdettiin ulkoilemaan. Pienin pääsi vällyjen väliin vaunuihin nukkumaan, isot nauttivat kelkkakyydistä!

Aiemmin jo esitelty korttikuusi meidän tapaan. Ihana, kun ystävät muistivat taas korteilla!

Tällaisilla kotitekoisilla konvehdeilla me muistettiin ystäviä, joiden kanssa kyläiltiin ihan joulunaluspäivinä.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

olen blogisi lukija :)
ihania leipomuksia ja sisutusjuttuja katselen ja lapsiperheen elämää myös :)

Heini kirjoitti...

Ihania kuvia ja joulujuttuja! <3 meilläkin nuorin sairasti joulunajan, kurkunpääntulehdus ja perään keuhkoputken tulehdus. Oli aika reporanka pikkusälli. Nyt taas töissä ja lapset isän kanssa kotosalla. Tahtoisin minäkin sinne!

Hyvää uutta vuotta, sitä kohtihan tässä lujaa mennään! =)

Eloise kirjoitti...

Oi, kuinka ihania joulutunnelmia teillä :). Ilo, joka näkyy pienten lasten silmistä, on ihan parasta! Muuten... joulupukki oli pakannut minulle lahjaksi samanlaisen Koziolin lumisadepallon kuin sinullakin, vaikken ollut edes ääneen toivonut... kyllä pukki tietää :)!

houtten kirjoitti...

Ihanan kuuloinen joulu teillä. Meilläkin oli! Vieläkin fiilistelen joululla, vaikka h meni jo töihin. Huomenna onkin mun vuoro. Nähdään pian!

Rilla, kirjoitti...

Mukavan näköistä joulua!

Ps. Tuskin maltan odottaa heinäkuuta ja typykkäni synttäreitä, lahja kun olisi jo tiedossa. Se on keltavalkoinen ja melko iso... ;)