tiistai 12. marraskuuta 2013

"Oispa aina isäinpäivä"...

...totesi meidän esikoinen sunnuntai-iltana! Meillä isäinpäivää oli odotettu erityisellä hartaudella tänä vuonna, koska iskä on kaikki illat ja lauantait raksalla. Oli liikuttavaa nähdä, kuinka lapset purkivat ikäväänsä askartelemalla joka ikisen illan koko viime viikon ajan isille kortteja ja lahjoja. Isi oli siis oli oikein vahvasti läsnä täällä kotona koko viikon, vaikka fyysisesti tietysti vasta sunnuntaina. Viikon askartelupajasta oli syntynyt iskälle ainakin esikoisen kirjoittama runokirja, toiseksi vanhimman kirjoittama vitsikirja sekä pino erilaisia kortteja ja askarteluja, kerhossa, eskarissa ja koulussa valmistettujen ihanuuksien lisäksi! :D
Meidän perheen perinteenä on valmistaa isäin- ja äitienpäivänä erityisen hyvä aamiainen koko perheelle, se syödään käytännönsyistä sängyn sijaan keittiönpöydässä. Olisi tietysti mielenkiintoista kokeilla tehdä se joskus koko kuuden hengen voimin tuolla meidän parisängyssä :P ! Tänä vuonna aamiaisen suosikiksi nousi hedelmäsmoothie vähän aiemmista poikkeavalla reseptillä tehtynä sekä tietysti jo aiemmin täällä vilahtaneet suklaa-marenkimuffinit. Päiväkahville, jotka käytiin juomassa appiukon ja anopin luona, olin leiponut viemiseksi dominojuustokakun. Sekin oli hyvää, vaikkei pääsekään edukseen tuon värikkään lintutarjottimen päällä. Ignoratkaa se tarjotin :D . Oli kiire heittää ne jollekin alustalle, missä ne sai järkevästi kuljetettua autossa.




Resepti raikkaaseen ja terveelliseen smoothieen on tällainen:

7dl hyvää appelsiinituoremehua (mitä paksumpaa ja hedelmälihaisempaa, sitä parempi lopputulos)
1tlk (400g) persikanpuolikkaita mehussa (käytä myös noin puolet mehusta smoothieeseen haluttaessa)
1tlk pehmeää maitorahkaa
2 banaania


Surauta kaikki ainekset sauvasekoittimella tai blenderillä kuohkeaksi juomaksi. Sokeria ei tarvitse lisätä, hedelmät itsessään tuovat tarpeeksi makeutta.
Tästä määrästä tuli 6 isoa lasillista.




Dominojuustokakku

pohja:
3 pötköä dominokeksejä
5 rkl voita, sulata
2rkl tummaa kaakaota

täyte:
3 rasiaa maustamatonta tuorejuustoa
2dl sokeria
2dl ranskankermaa
2tl vaniljasokeria
0,5tl suolaa
3 munaa
1 pötkö dominokeksejä

koristeeksi:
tummaa suklaata, keksinpaloja jne.

Jauha 3 pötköä dominoita ihan hienoksi, sekoita muruun sula voi ja kaakao. Taputtele seos neliskanttisen (n.30x30cm) irtopohja/reunavuoan pohjalle. Voit käyttää myös isoa pyöreää irtopohjavuokaa, vähintään 26cm halkaisijaltaan, jos haluat pyöreän kakun.
Paista pohjaa 170 asteessa noin 10min. Jäähdytä hetki paiston jälkeen.

Sillä aikaa kun pohja on uunissa. Valmista täyte. Vatkaa tuorejuusto notkeaksi. Sekoita juustoon sokeri, ranskankerma, vaniljasokeri ja suola. Vatkaa sekaan munat yksi kerrallaan. Pilko 1 pötkö dominoita eri kokoisiksi paloiksi. Sekoita keksinpalat massaan ja kaada se vuokaan pohjan päälle. Paista vielä noin 30min, kunnes täyte näyttää hyytyneen (saa vielä "tutista" vähän keskeltä, jähmettyy viiletessään), muttei ole vielä saanut juurikaan väriä pintaan. Paistoaika voi vaihdella uuneittain. Jäähdytä ensin huoneenlämmössä noin tunti ja sen jälkeen jääkaapissa ihan kylmäksi asti. Leikkaa paloiksi ja koristele.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Nam! Tätä täytyy kokeilla. Välillä aina kyllästyn niihin liivatekakkuihin, mutta tällaista vois maistella vaikka viikonloppuna :-)

Sini kirjoitti...

voi mitä ihanuuksia taas :) Himoitsen nuita muffinsseja, mutta miten käy kun niitä lämmittää uudestaan, siis lähinnä marengille? oletko testannut, olisi kiva tarjota vieraillekkin, mutta monestikkaan niitä ei silloin olla heti syömässä :)

Eve kirjoitti...

Sini, just lämmitin pakasteesta yhden ja marenki oli pysynyt hyvänä! Ne sulaa ihan muutamassa sekuntissa mikrossa, joten älä pidä liian pitkään. :)

Anonyymi, mä tykkään kans enemmän näistä paistettavista juustokakuista kuin liivatteella tehdyistä!

Eve kirjoitti...

Lisään vielä Sini, että siis muffini sulaa, marengille ei tullut mitään vahinkoa mikrossa :) .

Pia kirjoitti...

Ihania herkkuja olet taas tehnyt. Mieleni tekisi tehdä kans vaikka mitä, mutta nyt pitää ottaa iisisti.
Mukava perinne tuo pikku brunssi juhlapäivinä.

EiNi kirjoitti...

Hyvän näköistä tuo dominojuustokakku!
Ja ihania teiän pojat! kuulostaa yhtä innokkailta askartelijoilta kuin meiänkin pikkuiset askartelijat :)

suvi kirjoitti...

nams mitä herkkua :)

Sini kirjoitti...

Okei, kiitos vastauksesta. Nuitapa teenkin seuraavaksi :P