torstai 14. marraskuuta 2013

Philadelphian quesadillat






Olen viime aikoina monessa lehdessä törmännyt tähän reseptiin Philadelphia-tuorejuuston mainoksessa ja olin haaveillut kokeilevani tätä heti kun sopiva tilaisuus tulee.
Se tulikin sitten ihanien ystävieni ansiosta. Nimittäin kaksi hyvää ystävääni pyysivät minua ulos syömään viime lauantai-iltana. Koska minulla on vähänlaiseen lastenhoitajia ja niitä vähiäkin ylityöllistän (tarvinneeko mainita, missä mies ahersi silloinkin?), totesin että en taida nyt päästä mukaan. Varovaisesti ehdotin, että voidaanhan me perustaa "ravintola" meillekin, lapset menevät ajoissa nukkumaan ja meillä on sen jälkeen vielä pitkä ilta aikaa. Niin tehtiin! Ehdotus meni läpi heti. Valmistin meille sitten nämä quesadillat salaattipedillä ja jälkkäriksi tytöt toivat glögiä, pipareita ja ison kasan irtokarkkeja. Oli maistuva ilta.
Tämä resepti tosiaankin toimi hyvin! Ohjeessa sanotaan, että tästä tulee 4, mutta minä tein 3 vähän ruokaisampaa. Täytteestä kuitenkin riittäisi neljällekin ihan hyvin.
(Kuvat eivät tee herkulle oikeutta, illan hämärässä ei kamerallani parempia saa. Halusin silti jakaa tämän herkullisen reseptin teille.)

200g philadelphia Sweet Chili-tuorejuustoa (uutuus)
3 kanafilettä (yhteensä n.400g)
1tl suolaa
ripaus mustapippuria
1 sipuli
1 punainen paprika
70g babypinaattia
4 ISOA vehnätortillaa
50g juustoraastetta
1,5dl maissia (minä käytin pakastemaissia, myös säilykemaissi käy)

Pilko kana ja ruskista se. Mausta suolalla ja pippurilla (käytin lisäksi ripauksen currya). Lisää pilkotut sipuli ja paprika. Kuullota n.5 minuuttia. Lisää sweet chili-tuorejuusto ja maissit ja kuumenna. Lisää pinaatinlehdet ja kääntele nopeasti.

Lusikoi seosta tortillojen päälle. Lisää pinnalle juustoraaste ja taita puoliympyrän muotoiseksi. Paista pannulla öljyssä hetki molemmin puolin TAI laita kaikki tortillat pellille leivinpaperin päälle ja paista muutaman minuutin ajan 225-250 asteisessa uunissa, kunnes tortilloihin tulee kaunis väri.
Anna tortillojen "asettua" paiston jälkeen pari minuuttia. Nosta lautaselle salaattipedin päälle.

Salattiin käytin tällä kertaa salaattisekoitusta, kurkkua, tomaattia, fetaa, öljyyn säilöttyä paprikaa ja suolapähkinöitä.

9 kommenttia:

Sini kirjoitti...

Oi, ihana ilta teillä ollut!
Herkulliselta kuulostaa jälleen tuo resepti, pitääpä laittaa taas korvantaakse ;)

Annika kirjoitti...

Nami nam!
frisco

EiNi kirjoitti...

Ihania!

Nape kirjoitti...

Mukavaa, että sait "ravintolaillan". Ihania herkkuja teillä ollut!

kooka kirjoitti...

Kuulostaa nameilta! Täytyy joskus kokeilla :)

Anonyymi kirjoitti...

Kävin kurkkaamassa tuon linkin. Aivan järkyttävää....siis onko nuo lasten vai aikuisten vaatteita???? Lapsia meikattu ja puettu aikuisiksi??? Älkää tilatko tuommoisia vaatteita :( :( :(

Eve kirjoitti...

Anonyymi, mistähän linkistä puhut??

Anonyymi kirjoitti...

anteeksi, ei ollut sinun sivuilla. Blogissa ainutlaatuinen

Eve kirjoitti...

:) ok. Sattuuhan sitä!