tiistai 7. tammikuuta 2014

Uusi vuosi, uusi koti, uusi arki

Olen viime aikoina laiminlyönyt blogiani ja keskittynyt yksinomaan jouluun, perheeseeni, ystäviini, uuteen kotiini. Uuden arjen hallintaan!
Tänään kun koulut vihdoin starttasivat ja normaali arki alkaa, ehdin taas kurkkaamaan tänne bloginkin puoleen. Meillähän pojat aloittivat nyt uusissa kouluissa ja se on tuonut viime päiviin jännitystä ja haasteita lienee luvassa hetken ennen kuin molemmat tottuvat uusiin opinahjoihinsa. Meillähän pojat eivät päässeet nyt heti samaan kouluun, eli eskarilainen ei saanut paikkaa tuosta lähimmän koulun (johon isoveljensä meni) eskasta. Onneksi sitten ensi syksynä pääsee aloittamaan ykkösluokan tuossa isoveljensä kanssa samassa koulussa.

Mutta siis....koti on asumiskunnossa, mutta hommaa täällä riittää varmasti ihan koko vuodeksi! Kaikki sisustaminen on ihan vaiheessa, kalusteet on vain kannettu sisään, isketty johonkin kohtaan ja siinä ne nyt on! :) Kärsimätön minäni meinaa saada vallan, mutta olen luvannut itselleni yrittää malttaa enkä turhaan stressaa vaikka kaikki ei valmistukaan hetkessä. Joka päivä lomallakin mies jaksoi vähän ahertaa tätä kotia eteenpäin. Mutta ihanaa täällä on ja juuri meille sopivaa! Materiaaleissa on vähän suunnittelemattakin tullut kivoja kontrasteja: mustan ja valkoisen lisäksi on paljon pehmeää puuta, kovaa betonia, herkkää pitsiä, kiveä, lasia, kiiltävää ja mattaa. Mitään kokonaiskuvia ei oikein ainakaan vielä ole tarjolla keskeneräisyyden takia, mutta tein pienen kollaasin jossa on jotain pieniä paloja sieltä
täältä sekaisin.


Nyt me odotellaan perjantaiksi luvattua talvea! Lunta ei ole vielä ollut eikä tullut. Aurinko on pilkahtanut muuton jälkeen kahdesti! Toisella kerralla ehdin ikuistaa sen kameraan, toinen kerta oli viime viikonloppuna, olisko ollut lauantaiaamuna. Sitä en ehtinyt ikuistaa, alettiin vain kovaa vauhtia pukea ulkovaatteita päälle kun aurinko näyttäytyi, mutta se oli jo kadonnut kun ehdittiin ulos asti. Nuorin pojista totesikin tänään uudesta asuinkunnastaan että "äiti, täällä Sxxxxssa aina sataa!" :D . On ollut kuraleikkiä kerrassaan tänä talvena.

22 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Kiitos makupaloista, oikein kauniilta näyttää! Ihana suuri ikkuna on olohuoneessa.

Anonyymi kirjoitti...

aah olenkin kurkkinu sata kertaa täällä että millon päivität taas!

siskosesi

Eve kirjoitti...

Tiina, kiitos,:)
Sisko, no oon ollut ihan laiska Tän kans nyt! Milloin selviisitte tänne kylään??

Anette kirjoitti...

Oi miten ihanat uudet uutuutta hohtavat pinnat. Kaunista

sinisuu kirjoitti...

Kaunista on 💚

Anonyymi kirjoitti...

tätä on odotettu:D Ihanan näköistä! Oma raksakuume vain kasvaa. Tuo puu tekee kyllä talosta lämpimän kodin.
Tsemppiä pojille kouluun ja teille kaikille arkeen sinne!
Me odotellaan piirrustuksia talotehtaalta. Kaupat on siis tehty:)
-kärpis

Anonyymi kirjoitti...

No tulihan se päivitys viimein :D IHANALTA näyttää!!

Heli

EiNi kirjoitti...

Vau, hienolta näyttää!!
Nyt vasta kun näki kuvat niin osaan ajatella että ootte oikeesti muuttanu :)

Eve kirjoitti...

Anette ja sinisuu, kiitos <3
kärpis, Vau teilläkin edistyy!! Huippua! Ja kiitos tsempeistä.
heli, hih, kiitos! :)
Eini, nii-i, no pian tuutte katsomaan ihan in real life! :) kiitos kehuista myös.

Anonyymi kirjoitti...

Ihana ihana ihana.
Kyllä teillä nyt kelpaa kun saatte laitella uuden uutukaista kotia. <3

frisco

Sini kirjoitti...

Voi kuinka kaunista, oikeen paljon onnea uuteen kotiin! Mielellään nähtäisiin lisääkin kuvia uudesta kodistanne jossain vaiheessa :)

Anonyymi kirjoitti...

Hei, teillä näyttää olevan allas ja liesi saarekkeessa. Toimiiko hyvin? Itse suunnittelen seuraavaan kotiin samanlaista systeemiä. Kaipaisin kokemuksia ? :)
Kivalta näyttää teillä:) T. Johanna

Eve kirjoitti...

Frisco, kiitos kovasti! Kyllä meidän nyt kelpaakin :) !
Sini, kiitos kaunis! :) Ehkä kuvaan joskus, kun saadaan tätä sisustettua vähäsen.
Johanna, kyllä. Meidän keittiö koostuu siis kaappiseinästä sekä saarekkeesta. Seinällä ei ole kuin korkeita komeroita ja kylmäkalusteet (+kalusteisiin integroitu mikro). Kaikki varsinallinen toiminnallisuus löytyy saarekkeesta. Toimii vallan hyvin, kun vain saareke on tarpeeksi iso! Tässähän on siis samalla kaikki meidän työpöytätila. Meidän saareke on noin 250x110 ja tämä on just ja just riittävä. Jos olisi ollut mahdollista, olisin ottanut muutaman kymmenen senttiä lisää leveyttä (esim 280x110). Tähän toki vaikuttaa se, miten paljon keittiössä viettää aikaansa ja tykkääkö kokkailla ja leipoa "suurieleisesti" :) . Mutta ainakin näin muutaman viikon kokemuksella on ollut kätevää kun kaikki on tuossa saarekkeessa!

Anonyymi kirjoitti...

Näyttää aivan upealta! Onnea uuteen kotiinne! Ja saa laittaa lisää kuvia :)
Tännekin odotellaan lunta, saisi jo tulla!

Anonyymi kirjoitti...

Niin, ja paras ja hienoin, mahtavin juttu tietysti nuo ällistyttävän isot ikkunat!! <3

Anonyymi kirjoitti...

Onhan se niiiin ihanan näköistä! Aivan hirviästi haluttais tulla katsoon. Näyttää kyllä kauniilta.
Mamma

Anonyymi kirjoitti...

Todella kaunista! Onko teillä muuten minkälainen lattia?

Eve kirjoitti...

Kiitos anonyymi1, ikkunat tuo kyllä ihanasti valon sisään! :)

mamma, odotamme teitä!!!

anonyymi2, meillä on valkobetonilattia.

Elina kirjoitti...

Komia rivi naulakoita, missähän ne on? (oletan et eteisessä) :) kaikinpuolin kaunista katsottavaa :)

Eve kirjoitti...

Elina, puuseinällä olevat naulakkonupit ovat minun ja mieheni pukeutumistilassa. Tosin eteisestäkin löytyy pitkä rivi pikkulasten takkinaulakkoa :) .

Anonyymi kirjoitti...

Kurkkimassa :)
Todella kaunis koti!

Eve kirjoitti...

Kiitos kauniista kehuista, anonyymi! :)