tiistai 20. toukokuuta 2014

KESÄ!

Me, kuten varmaan lähes kaikki suomalaiset, olemme lähiaikoina viettäneet aivan ihania hellepäiviä! Aurinko on paistanut siniseltä taivaalta, ensimmäiset rusketusrajat on bongattu ja viime kesäisiä aurinkorasvanloppuja on pyyhitty pintaan! Ukkoset ovat kiertäneet meidät onneksi kaukaa toistaiseksi. Elämä siirtyy ihanasti pihalle näin kesäisin! Kotihommat odottelee täällä kaikessa rauhassa tekijöitä, kun itse mielummin nautiskelee tuolla ulkosalla. Pyykkiä sentään olen yrittänyt pyörittää aamuisin, koska shortsi/uikkari/teepaitapinot kaapissa hupenevat kovaa kyytiä!
Meillähän siis tehdään tänä kesänä pihoja, joten tässä vaiheessa omalla pihalla ulkoilu on tosi sotkuista ja pölyistä puuhaa. Siksi usein lähdenkin tästä lasten kanssa muualle ulkoilemaan. Toivottavasti ensi kesänä päästään jo nauttimaan edes lähes valmiista pihasta.

Tässä pari kuvaa viime päiviltä, huomasin että kamerani kuvissa esiintyy suurimmaksi osaksi tuo pikkulikka, koska pojat eivät malta pysähtyä kuvattaviksi pelejen ja leikkejen keskellä. Tyttö sen sijaan on rauhallinen tapaus ja viihtyy siellä missä äiti on. Helppo peräänkatsottava. (Lisäksi vanhin poikani on esittännyt toiveen jo aikoja sitten, että hänestä julkaistaisi blogissa kuvia vain erikoistapauksissa.)




7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Juuri näin! Ulkona ollaan ja lämmöstä nautitaan :)
Tosin yöllä se helle vähän kostautuu, kun sisälläkin on niin kuuma, että lapset nukkuu levottomasti..No, se hinta pitää maksaa ;)

Eve kirjoitti...

Tuo on niin totta! Meilläkin osa lapsista (ja minä)nukkuneet tosi huonosti pari viime yötä, kun sisällä öisin vähän liian kuuma. Näkevät tavallista enemmän unia ja pyörivät ja hyörivät unissaan koko ajan. Mutta toisaalta meillä lapsetkin on sellaisia helteenrakastajia, että päivällä eivät meinaa malttaa varjoon kuin pakosta! :)

sinisuu kirjoitti...

Hirsitalon plussaa ehdottomasti se että kesällä on mukavan viileä, tai siis viileämpää kuin ulkona. Tänään sisällä oli +18 joten oli kiva tulla vilvoittelemaan välillä :)

Kivoja kesäkuvia❤

Anonyymi kirjoitti...

Hankkikaa ihmeessä ilmalämpöpumppu! Siitä saa talvella lämpöä ja kesällä viileyttä joko jäähdyttämällä tai kosteuden poistolla. Meillä helteillä, ja lämpiminä aikoina muulloinkin, ainoastan kosteudenpoistotoiminto päällä, ja aivan luxusta, kun sisällä viileää! Pois en antaisi tuota vempelettä! Eikä mies ja lapsetkaan. Meillä sähkölämmitys, joten talvellä hyöty on rahallinen. Kesällä puolestaan lisää huomattavasti elämisen mukavuutta, sanoisinko ylellisyyttä. Ja kalliiksi ei tule tuo kosteudenpoisto, sähkölaskuun koko kesältä n. parinkympin lisä. Ja meillä on tosiaan aina päällä, kun ulkolämpötila on + 15 yläpuolella. Suosittelen, niin tuntuu helteet entistäkin mukavammalta!

Eve kirjoitti...

Sinisuu, hirsitalot on kyllä <3 !!

anonyymi, kieltämättä tänään tuli mieleen että ilmalämpöpumppu vois olla aika bueno näin helteillä!! :)

Anonyymi kirjoitti...

varoituksena: tuollaisten betonirenkaiden alle on kuollut lapsia kun on annettu leikkiä. :(

Eve kirjoitti...

Anonyymi, rengas oli vain kuvausrekvisiittaa :) . Leikeissä sitä ei ole lupa käyttää. Kohta se pääsee onneksi kukkapenkiksi tuosta kuleksimasta.