tiistai 16. joulukuuta 2014

Piparminttumarengit



Tällaisia raikkaan makuisia ja näköisiä söpöstyksiä syntyi tässä yhtenä aamuna meidän keittiössä!
Toimii muuten aika mainiosti esimerkiksi pienenä joulutuliaisena, kauniisti pakattuina. Voipa olla että näitä meiltäkin jonnekin päin lähtee vielä tässä joulunaluspäivinä.
Tein nämä vähän sinne päin mitattuna, mutta muistaakseni aika lähelle näin:

4 valkuaista
2,5dl sokeria
2tl piparminttuaromia
punaista pastaväriä

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vaahtoon pienissä erissä. Mausta piparminttuaromilla. Älä enää sekoittele aromin lisäämisen jälkeen ettei vaahto löysty.
Ota punaista pastaväriä coctailtikun päähän ja piirrä sillä pursotin pussin sisään 3 raitaa pystyttäin. Lisää raidotettuun pussiin marenkivaahto ja pursottele ruusukkeita leivinpaperille. Näin saat marenkeihin kauniit piparmintturaidat!

Paista alhaisessa lämmössä marengit kuivaksi. Mitä alempana lämmön pidät, sitä varmemmin ne pysyvät puhtaan valkoisina ja kauniina. Paistoin itse noin 90 asteessa muistaakseni kahden tunnin ajan. Mutta paistolämpö ja aika vaihtelee eri uuneissa. Halusin, että marengit jäävät keskeltä sitkeiksi, joten en kuivattanut ihan kuiviksi asti.

5 kommenttia:

Etna kirjoitti...

Vähänkö käteviä! :)

EiNi kirjoitti...

On kyllä nättejä!! Ja aika helppo tehdä. Kivasti sopii tuo punainen joulun aikaan!:)

Eve kirjoitti...

Etna, helppoja, mutta nättejä ja herkullisia! :)

Eini, kyllä! Tosi helppoja ja jouluun sopivia ulkonäöltään ja makumaailmaltaan! :)

Sanna//Ripaus Elämää kirjoitti...

Eikä mitä ihania :D mun omat perusmarengit on nyt uunissa, jos ne onnistuu niin kokeilen pavlovaa ensi viikolla. Näihin mulla on kyllä matkaa :D olet kyllö taitava :)

Eve kirjoitti...

Sanna, kiitos kauniista kommentista! Nämä olivat yksinkertaisia myös, joten ei kun kokeilemaan vain! :)