tiistai 6. tammikuuta 2015

Kaali-pekonisalaatti




Tässä meidän toinen loman hittiresepti! Sain tämän tapaninpäivänä äidiltäni ja olemme ehtineet tehdä tätä jo monta kertaa sen jälkeen. Itse asiassa saman tyylistä salaattia sain jo kymmenen vuotta sitten erään ystäväni valmistamana tyttöjen nyyttäreissä ja toisella kertaa ostimme äitini kanssa saman tapaista S-Marketin tuoretiskistä. Ei sitten kuitenkaan ole tullut itse valmistettua aiemmin.
Mutta tätä salaattia ei voita melkein mikään! Ihanan rouskuvaa, vähän suolaista ja vähän makeaa. Aineksen pilkotaan ihan pieneksi, joka vie vähän aikaa, mutta on sen arvoista! Lupaan sen!


Kaali-pekonisalaatti

300g parsakaalta
300g kukkakaalta
1 pieni sipuli
1/2 rasiaa tummia rypäleitä
200g pekonia
2dl majoneesia
3tl sitruunamehua
ripaus suolaa ja valkopippuria



Aloita ruskistamalla pekonit. Itse teen tämän uunissa leivinpaperin ja pellin päällä kuumassa lämmössä. Nopeinta ja vähiten rasvakäryä. Kun pekonit ovat kypsyneet rapeiksi asti, ota ne uunista, kuivaa ylimääräiset rasvat pois talouspaperilla ja silppua pekoni ihan pieneksi silpuksi.

Pilko kypsentämättömät parsakaali ja kukkakaali ihan pieneksi muruiksi (0,5cmx0,5cm on hyvä). Silppua myös sipuli oikein hienoksi. Puolita rypäleet. Sekoita pekoni näiden ainesten joukkoon.

Mausta majoneesi sitruunamehulla, suolalla ja valkopippurilla. Kaada kastike salaattiainesten päälle ja sekoita. Anna salaatin maustua mielellään muutaman tunnin ennen tarjoilua, niin maut syvenevät. Tämän salaatin voi tehdä etukäteen jo edellisenä päivänä tarjolle halutessaan.

Salaatti maistuu ihanalle lihan ja kalan kanssa tai ihan sellaisenaan!

13 kommenttia:

EiNi kirjoitti...

Vaikuttaapas hyvältä!! Menee sinne kokeiltavien reseptien piiitkälle listalle :)
Tänään tein sun ohjeella Supermakeat Brondiesit, hyvää on!:)

Anonyymi kirjoitti...

Herkullisen kuuloinen, mutta aikamoinen energiapommi! :)

Anonyymi kirjoitti...

Ai että, kuulostaa hyvältä! Tätä ehkä perjantai-illan iloksi :)

Elle kirjoitti...

Tämä on herkkua!

Anonyymi kirjoitti...

Tää on niin parasta! Tätä oli mun siskon häissä muinoin ja sillon rakastuin palavasti.

-Kookis

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää oli :) Tosin käytin valmista sitruunamajoneesia, niin maku oli hieman liian sitruunainen.

Anonyymi kirjoitti...

Hei! �� Ja kiitos ihanasta ja inspiroivasta plogista! Saiskos sulta myös vinkkejä ruoanlaittoon ja myös reseptejä ihan sekä perusruokiin että myös spesiaalempiin juttuihin, nimim. no ideas to make a food ��

Eve kirjoitti...

Kiitos taas ihanista kommenteista!
Mikään laiharisalaatti tämä ei kyllä ole, mutta esim.noutopöydässä jossa on erilaisia salaatteja, voi hyvin olla joku vähän tuhdimpi ja ruokaisampi seassa.

Viimeiselle anonyymille: kiitos! Yritänpä saada taas jonkun ruokaohjeenkin laitettua lähiaikoina. Tuolta sivun ruoka-palkista löytyy tähän asti postaamani ruoat, mutta totta on, etten ole pitkään aikaan postannut uusia! :)

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoinen resepti, kiitos!
Mitä majoneesia suosittelet? Tai vaihtoehtoisesti jos ei ole majoneesia niin mikä sopii korvaavaksi parhaiten, kermaviili, ranskankerma, joku muu?

Eve kirjoitti...

Mä laitoin jotakin ihan perus, en muista edes merkkiä. Ostan majoneesia niin harvoin etten osaa suositella mitään erityisen hyvää! :) Kermaviili toimii, jos syöt salaatin heti. Jos annat maustua, kasvikset imee kermaviilin itseensä ja salaatista tulee kuivaa. Ranskankermalla en ole kokeillut, mutta jotain kermaviilin ja ranskankerman sekoitusta vois kokeilla jos haluaa keveämpää kuin majo. :)

Toiveettodeksi kirjoitti...

Onpa herkullisen näköinen salaatti!

minkki kirjoitti...

Monelleko tuosta määrästä tulee?

Anonyymi kirjoitti...

Sain tätä vasta lapsenlapseni kihlajaisissa..ihan huippua. Tytär kertoi ryöpänneensä kaalit ..