torstai 29. tammikuuta 2015

Valkosuklainen vadelmajuustokakku



Moikka ja mukavaa torstaita! Taas viikko on pian takana ja itseasiassa ihan näillä näppäimillä myös koko tammikuu!
Aika tuntuu juoksevan vähän liiankin vauhdikkaasti. Tällaisen herkullisen uunissa paistettavan juustokakun leivoin "ihan äskettäin", mutta taisihan se tosiaan olla viime viikon perjantaina. Ohje on tosi tosi onnistunut ja suoraan kopsattu Wicket Sweet Kitchen-blogista. Ajattelin tehdä tätä uudestaan heti kun on taas tarvetta kakulle.

Valkosuklainen vadelmajuustokakku (uunissa paistettava)

Pohja:
250g digestive keksejä
150g voita

Täyte:
400g tuorejuustoa, huoneenlämpöistä
1½ dl sokeria
2 kananmunaa
½ rkl sitruunamehua
ripaus suolaa
3 dl tuoreita vadelmia (minä käytin pakastevadelmia ja toimii niinkin)

Valkosuklaakerros:
100g valkosuklaata, paloina
300g crème fraichea
½ dl sokeria

Tuoreita marjoja tarjoiluun (tähänkin käytin kotimaisia pakastevadelmia eivätkä olleet liian kosteita koristeeksi)



Tee näin:

1. Lämmitä uuni 175 C. Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle. Murskaa keksit hienoiksi muruiksi ja sulata voi, sekoita keskenään tasaiseksi massaksi. Painele seos vuoan pohjalle ja vähän matkaa reunoille. Esipaista keskellä uunia n. 8 minuuttia. Ota pois ja anna jäähtyä hetken.

2. Tee sillä aikaa täyte. Vatkaa tuorejuusto ja sokeri notkeaksi, lisää kananmunat yksitellen ja sekoita jokaisen jälkeen. Lisää myös sitruunamehu ja suola. Kääntele vadelmat varovasti taikinan sekaan.

3. Kaada täyte pohjan päälle ja paista uunin alatasolla n. 30-35 minuuttia tai kunnes täyte on juuri ja juuri pysähtynyt.

4. Valmista valkosuklaakerros sillä aikaa kun kakku on uunissa. Sulata valkosuklaa vesihauteessa ja anna jäähtyä hetken. Sekoita sokeri, crème fraiche sekä sulanut valkosuklaa kulhossa keskenään tasaiseksi.

5. Levitä valkosuklaakerros varovasti kakun päälle ja laita takaisin uuniin 8-10 minuutiksi. Ota uunista ja anna jäähtyä huoneenlämmössä. Laita jäähtynyt kakku jääkaappiin vähintään viideksi tunniksi, jos mahdollista niin yön yli.

6. Tarjoile kakku sellaisenaan tai marjojen kera.

4 kommenttia:

Toiveettodeksi kirjoitti...

Nam! Pitääpä kokeilla.

Eve kirjoitti...

Kokeile todellakin! :) Minulla taas tällainen uunissa, huomisia vieraita hemmottelen.

Anonyymi kirjoitti...

Minkä kokoiseen vuokaan tuon teit? Kuinkahan monelle aikuiselle tuosta kakusta riittäisi?

Ajattelin leipoa työkavereille ystävänpäivän kunniaksi, mutta pohdin että riittääkö yksi :) vaikuttaa herkulliselta!

- pikkuserkku-Salla :)

Eve kirjoitti...

Anteeksi, huomasin tämän vasta nyt! Tein 24cm vuokaan. On aika tuhtia, riittää usealle.