sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Kotitekoinen lakritsijäätelö


Lankomieheni toiveesta viime perjantaina herkuteltiin "jollakin lakritsaisella". Tuunasin hyväksi todettua jätskiohjettani lakuversioksi ja ai että olikin hyvää! Jos ihmettelette sulatejuustoa tällaisessa ohjeessa, niin sen tehtävä on tehdä jäätelöstä "sitkaampaa" ja tahmeampaa, oikeaa jäätelön koostumusta joka vie kokonaan pois hileisemmän jäädyketuntuman. Kannattaa kokeilla!


Lakujäätelö

2 prk flora vispiä
3 munaa
1 dl sokeria
100g sulatejuustoa
1,5 dl lakritsikastiketta
1 dl turkinpippurimurskaa
130g valkosuklaata sulatettuna

Vatkaa kerma vaahdoksi. Erota valkuaiset ja keltuaiset, vatkaa valkuaiset sokerin kanssa kovaksi vaahdoksi. Vatkaa toisessa kulhossa keltuaiset ja sulatejuusto hyvin sekaisin. Yhdistä kaikki kolme vaahtoa isossa kulhossa. Lisää vaahtoon sulatettu valkosuklaa kevyesti sekoitellen. Vuoraa kaksi suorakaiteenmuotoista leipävuokaa kelmulla. Kaada osa massasta kulhon pohjalle, valuta päälle kastiketta ja ripottele turkinpippurimurskaa. Kaada päälle lisää massaa ja toista maustaminen. Jatka samalla tavalla molempiin vuokiin niin pitkään kuin aineksia riittää.
Pakasta jätskejä vähintään 5 tuntia ja pyörittele palloiksi tarjolle!

Meillä tästä annoksesta riitti hyvän kokoiset pallot 11 ihmiselle.

5 kommenttia:

Toiveettodeksi kirjoitti...

Tätä pitäisi kyllä jaksaa kokeilla. Vaikuttaa herkulliselta. Mitä olet laittanut lakritsan tilalle toisessa versiossa?

Eve kirjoitti...

http://emppu-eve.blogspot.fi/2012/08/cookie-n-cream-dominojaatelo.html

Kopio tämä, niin pääset dominojäätelöön! :)

http://emppu-eve.blogspot.fi/2010/08/with-my-lovely-sister.html

Tuossa taas hyvin epäselvästi näkyy alkuperäinen ohje, joka oli ompujäätelö!

Kaikki versiot ihania!!

Anna kirjoitti...

Heti piti testata. Namm, hyvää tuli!

Eve kirjoitti...

Anna, huippua että testasit ja jätit palautetta! :) Ihanaa aurinkopäivää sinulle!

Sanna//Ripaus Elämää kirjoitti...

Tämä on huomenna testissä sunnuntaipäivällisen jälkkäriksi. Tosin korvaan lakritsan ja turkkarit kinuskikastikkeella ja paloittelen omar-karkkeja.
Kiitos ohjeesta! ❤️