maanantai 16. maaliskuuta 2015

Licorise bars

Lämmin leivos.

Ihanan sitkeä jääkaappikylmä.


Salmiakki-lakritsileivoksia! Näistä tuli meidän uusi suosikki, sekä tällaisena että myös suolaisella kinuskilla, joka oli toinen kokeiluni ja tulee blogiin vielä tällä viikolla. Idean sain Pinterestistä, joka on ihan loputon herkkureseptien pankki nykyään. Tulee enemmän siis selattua sitä kuin leivontablogeja. Pinterestin pinnaus vei mukaviin jenkkiblogeihin joiden reseptejä yhdistelemällä syntyi tämä leivonnainen. Alla ja päällä samaa taikinaa, välissä herkullinen kastike. Maistui sekä lämpimänä, jääkaappikylmänä että vielä pakasteesta sulatettunakin. Välissä oleva kastike oli uunissa paistamisen jälkeen herkullisen valuvaa, mutta jääkaaappiviilennyksen jälkeen ihanan sitkasta lakutoffeen tapaista. Ohje on n.20x30cm vuokaan.

Licorise bars

225g voita
2,5dl ruokikidesokeria tai fariinisokeria
1 ruokalusikallinen vaniljasokeria
5dl vehnäjauhoja

1,5dl lakukastiketta
1dl turkinpippurimurskaa
2rkl vehnäjauhoja

Vatkaa sokerit ja voi vaahdoksi. Sekoita vaahtoon jauhot. Jaa taikina kahteen yhtä suureen osaan.
Taputtele toinen osa taikinasta n.20x30cm pannun pohjalle leivinpaperin päälle. Esipaista pohjaa 200 asteessa 10-15min. Ota pohja pois uunista ja kaada päälle lakukastike, johon on sekoitettu turkinpippurimurska ja jauhot . Nypi lopputaikina paloiksi ja asettele kastikkeen päälle. Paista vielä n.20 minuuttia. Jäähdytä kokonaan ja leikkaa paloiksi.


11 kommenttia:

kotikummunmamma kirjoitti...

Laitappas se toinen versiokin, arvelen että kinuskia ja suolapähkinöitä. Kuulostaa ja näyttää kyllä herkulliselle!
Marjuska

Pia kirjoitti...

Apua, miten ihana ohje! Olen lakun vankkumaton ihailija leivoksissa ja jäätelössä. Pakko tätä kokeilla!

Eve kirjoitti...

Marjuska, jospa illalla ehdin :).
Pia, no sitten sun on pakko kokeilla! Mä tykkäsin ihan hirveästi! :)

SallaK kirjoitti...

Oi että mikä ohje! :) täällä myös vannoutunut laku-fani aikoo ehdottomasti kokeilla :)

Eve kirjoitti...

Salla, kokeile! Myös moni on tullut kehumaan tätä ohjetta, joka on kokeillut. Uskallan siis suositella! :)

Anonyymi kirjoitti...

Alotteleva leipuri kyselee, et sula voi vai millainen vatkataan sokrun kans? :)

Eve kirjoitti...

Anonyymi, älä sulata voita, anna pehmitä hetken mikrossa tai huoneenlämmössä pehmeäksi ja vatkaa sitten! :)

Anonyymi kirjoitti...

Minkälaista lakukastiketta siis käytit tähän? Kuulostaa ja näyttää ihanalta, voisi kokeilla joskus :)

Eve kirjoitti...

Tais olla merkkiä Rainbow, sellaista jätskiin tarkoitettua :).

Anonyymi kirjoitti...

Miten monta palasta tästä tulee? Pellilliseen kaksinkertainen annos varmaankin?

Eve kirjoitti...

Anonyymi, palat saavat olla aika pieniä. Tästä tulee noin 25 palaa. 50cm pellille tupla-annoksena, jos teet 60cm pellille, ehkä 2,5x annos.