torstai 30. heinäkuuta 2015

Kukkakaalipitsa


Pitsa kukkakaalipohjalla? Tuntui pikkuisen oudolta idealta ensi alkuun, niin oudolta että oli pakko päästä kokeilemaan.
Tein tätä alkukesästä ja sen jälkeen useampaan kertaan, eri täytteillä. Tämä savulohiversio nousi minun suosikikseni.
Huomioi tätä tehtäessä, että sitä parempi pohja, mitä kuivemmaksi saat keitetyn kukkakaalin puristettua. Toisakseen, paista pohja rapeaksi ennen kuin laitat siihen täytteet päälle. Tätä kannattaa ehdottomasti kokeilla! Hämmästyttävää, että tästä ei tullut sellaista pitsahiilariähkyä olenkaan, vaan pitsahetken jälkeen olo oli raikas kuin olisi just syönyt salaatin!



Kukkakaalipitsa
(1, 24cm halkaisijaltaan)

250g kukkakaalia
1 muna
20g mantelijauhetta
1rkl oliiviöljyä
ripaus suolaa

Keitä kukkakaalikukintoja n.10min. Kaada vesi pois ja kaada kukkakaalit harson päälle pöydälle. Puristele kukkakaali täysin kuivaksi harson välissä. Samalla kaali lähes soseutuu. Kaada kukkakaali kulhoon ja sekoita siihen muut aineet. Levitä taikina (löysää) leivinpaperin päälle 24cm halkaisijaltaan ympyräksi. Paista 225 asteessa n.18min, kunnes pohja on rapea ja saanut väriä.
Nosta pohja uunista, täytä ja paista vielä uunissa kunnes juusto saa hyvän värin.

Minun pitsani päällä on usein tomaattikastiketta, lämminsavulohta, punasipulia ja juustoa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Nam! Kuulostaa oudolta, mutta hyvältä... Mun on jo pitkään pitänyt kokeilla kukkakaalipohjaa, nyt sain inspiksen.

Eve kirjoitti...

Anonyymi, kiitos kivasta kommentista! Mukavaa jos nämä reseptit inspiroivat jotakuta!:)