lauantai 11. elokuuta 2012

Turkinpippurimarengit


Netissä on monenlaisia reseptejä tälle makoisalle pikkuherkulle, mutta näyttäis siltä, että moni niistä ei syystä tai toisesta toimi. Äitini näitä testaili veljeni häitä varten ja minäkin sitten osallistuin tuotekehitykseen, että saatais mahdollisimman toimiva ja yksinkertainen resepti aikaiseksi. Parhaaksi osoittautui sitten tällainen ihan riisuttu malli:

20 pikkuleivän kokoista marenkia

1 munan valkuainen
1dl hienoa sokeria
0,5dl turkinpippuricrushia (myös vähempi riittää, jos ei halua niin väkeviä)

Vatkaa valkuainen kovaksi. Lisää sokeri kovaan vaahtoon hitaasti, samalla vatkaten. Lopuksi kääntele sekaan varovasti lusikalla turkinpippuricrush. Vaahto löystyy helposti, jos tässä vaiheessa sekoittelee/vatkaa liikaa, joten ole varovainen. Nostele massa pursotinpussiin ja pursota nopeassa tahdissa kekoja leivinpaperin päälle. Jos massa on pitkään pussissa, se alkaa löystyä, joten be fast :) !
Paista noin 120 asteessa 45-60min, itse tykkään että marengit jäävät sisältä sitkeiksi, joten paistoin vain tuon 45 minuuttia. Kokeile kuitenkin, että marengit tuntuvat kevyiltä ja irtoavat helposti leivinpaperilta, etteivät jää liian raaoiksi.



P.S. Vanhempani alkoivat juuri remontoida suloista hirsitalovanhusta. Jos vanhan kodin uudelleen herätyksen seuraaminen kiinnostaa, katso blogi

7 kommenttia:

Milla kirjoitti...

Nämä on varmaan hyviä. Meneekö lapsille kaupaksi?

Eve kirjoitti...

kyllä! Jakoivat heti nuo kakskyt keskenään ja söivät kaikki :)

Anonyymi kirjoitti...

Kiva blogi sulla. Mutta sun vanhempies blogi, sitä tekee mieli kommentoida, että sitä on äärettömän vaikee ainakin mun lukea koska fontti tyyppi on sellainen hankala. Käske pliis niiden vaihtaa sitä.:) Sulla esim on selkeä ja helppo lukuinen.

Annika kirjoitti...

Hei Emppu! En tiija haluatko kokeilla, ja mika ma oon sulle ohjeita jakamaan mutta taalla oon tormannyt yhteen ohjeeseen johon marenkitaikinaan laitetaan pari tl etikkaa, se pitaa marengin koossa. Mulla toimi hyvin ekalla kokeilulla...Mutta AAH, turkinpippurimarengit maistuis!!!

Eve kirjoitti...

moi annikamurunen! Monissa ohjeissa tosiaan on tuo etikka ja joskus oon kokeillutkin. Mö en huomannut mitään suurta eroa etikattomaan, joten en oo sit jaksanut laittaa. Mut ehk kokeilen taas joskus :)

kotte* kirjoitti...

Fazer on vaihtanut turkinpippurimurskapussin ulkonäköä eikä siinä enä ole marenkiohjetta :(
Onneksi löysin blogisi! Kokeilen reseptiäsi heti huomenna.

Eve kirjoitti...

Kiva, kun sain olla avuksi! :)