maanantai 1. heinäkuuta 2013

Kesäruokia

Anteeksi hiljaisuuteni! :)
Olimme ihanalla lomalla pohjoisessa minun sukuni luona, joten blogi jäi hetkeksi tauolle. Juhannusaattoa vietimme vielä omalla perheellä täällä kotosalla ja silloin herkuttelimme kotitekoisella perunasalaatilla ja (myöskin kotitekoisilla) kananugeteilla. Jälkkäriksi oli tietysti jäätelöä ja mansikoita. Juhannuspäivänä pakkasimme sitten koko perheen kamppeineen (ja sitä kampetta on paljon!!) autoon ja ajoimme Ouluun.

Tämä perunasalaatti kisaa minun arvoasteikolla ensimmäisestä sijasta tämän jo aiemmin blogissa vilahtaneen pekoni-perunasalaatin kanssa. Aineksia voit laittaa määrältään oman mielesi mukaisesti.




"Kirkas" perunasalaatti

Keitettyjä, jäähdytettyjä ja puolitettuja uusia perunoita
Fetajuustoa (öljyssä säilötty on aina parempaa)
Aurinkokuivattua tomaattia pieninä kuutioina
Punasipulin/kevätsipulin varsia
Aurinkokuivatun tomaatin öljyä
(tuoretta basilikaa)

Sekoita ainekset keskenään ja anna maustua muutaman tunnin ajan. Maku vain paranee ajan kanssa!





Kananugetit

500g Broilerin rintafilettä
1prk kermaviiliä
2tl currya
2tl soijakastiketta
1pkt tuc-suolakeksejä

Leikkaa fileet nugetin kokoisiksi paloiksi. Sekoita kulhossa kermaviili, curry ja soijakastike. Laita rintafilepalat tämän sekoitetun marinadin sekaan kannelliseen astiaan mureutumaan ja maustumaan useita tunteja ennen nugettejen paistamista.

Murskaa suolakeksit minigrip-pussissa tai vastaavassa ihan pieneksi muruksi (minulla jäi vähän liian isoiksi, eikä lopputulos ollut niin kaunis). Nostele filepalat marinadista yksi kerrallaan pussissa olevaan suolakeksimuruun ja pyörittele siellä kauttaaltaan. Nosta näin leivittyvät nugetit leivinpaperin päälle ja tee sama kaikille filepaloille. Paista uunissa 225 asteessa parikymmentä minuuttia, kunnes nugetit ovat kauniin värisiä ja kypsiä.
Taatusti herkullisempi ja terveellisempi vaihtoehto kaupan nugeteille!! :)

P.S. Siellä Oulussa leivoimme mm. tällä ihanalla Suklaapandan reseptillä oikein täyteläisen suklaakakun! Nam!



4 kommenttia:

Anskuli kirjoitti...

taisin bongata teidät abc:n hesellä syömässä, vai katoinko väärin?:)

Eve kirjoitti...

ou nou!! :D lauantai-iltana?

Anskuli kirjoitti...

joo niin se tais olla :D

Anonyymi kirjoitti...

Hei kun teit tuon Suklaapandan kakun 24 cm vuokaan niin muistatko teitkö ihan yksinkertaisen taikinan ja monta pohjakerrosta siitä tuli? :) Entä pystyikö leikkaamaan sen kolmeen osaan? Ja riittikö täytteet + kuorrutus?