tiistai 28. heinäkuuta 2015

Vielä on aikaa tehdä mansikkakakkuja


Taisin tehdä täydellisen mansikkakakun tänä kesänä eräisiin keskikesän ulko-illanistujaisiin! Kakun pohjana oli normaali 4 munan sokerikakkupohja, välissä ja päällä liivatteettoman sitruunajuustokakun täyte sekä rouhittua valkosuklaata ja tuoreita mansikoita. Kakun leivoin naked cake-malliin, eli reunat jätetään "auki", kuorruttamatta.


Sitruunainen mansikkatäytekakku

4 munan täytekakkupohja

Täyte:
4 dl Flora Kuohua (tai kuohukermaa)
600 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl sokeria
1,5 sitruunan mehu
1,5 sitruunan raastettu kuori

130g valkosuklaata
reilusti tuoreita mansikoita

Vatkaa kuohukerma vaahdoksi. Pese sitruunan kuori todella hyvin. Raasta kuori pieneksi raasteeksi ja purista sitruunasta mehut talteen. Vatkaa kermavaahdon joukkoon notkistettu tuorejuusto, hieman sokeria, sitruunan mehu ja sitruunan raastettu kuori. Maista ja lisää sokeria makusi mukaan. ANNA TÄYTTEEN JÄHMETTYÄ JÄÄKAAPISSA PARI TUNTIA ennen kakun täyttämistä.

Leikkaa kakkupohjaan kaksi täyteväliä. Kostuta pohjat maidolla, joka on maustettu vaniljasokerila tai sitruunalimpparilla. Laita väleihin sitruunamoussea, mansikoita sekä rouhittua valkosuklaata. Päälle tulee sama satsi, mutta päälle sulatin valkosuklaan kauniiksi raidoiksi. Anna maustua jääkaapissa muutama tunti ennen tarjoilua.


3 kommenttia:

Toiveettodeksi kirjoitti...

Nam! Ja tuo hedelmätarjotinkin näyttää niin houkuttelevalta :)

Eve kirjoitti...

Kyllä! Hedelmät on niin simppeli ja hyvä kesätarjottava!

EiNi kirjoitti...

Ai kun kiva saada tämä sekä fudgejen reseptit, niin ihanalta maistui kaikki!! Täytyypäs siis taas vähän leipasta tässä joku päivä :)