maanantai 15. elokuuta 2011

Moussekakkua harvinaisille vieraille

Eilen saimme kylään harvinaiset vieraat, itseasiassa niin harvinaiset, että kyläilivät meillä ihan ensimmäistä kertaa. Olin hiukan stressaillut tarjottavista, kun ei tiedä toisten makumieltymyksistä, allergiatkin oli jäänyt kysymättä. Ja olihan kyseessä kuitenkin miehen pomo perheineen ;)
Päädyin sitten tuttuihin ja turvallisiin: suolaiseksi leipäjuusto-broilerisalaatti, ciabataa ja tuorejuustoja. Makeaksi punaherukka-suklaamoussekakku ja jäälauttaleivosta, lapsille vielä jotain pientä naposteltavaa lisäksi. En ollutkaan pitkään aikaan leiponut liivattella hyydytettyjä kakkuja, koska tein niitä joskus kyllästymiseen asti, mutta esittelen nyt tämän kakun teille koska en ole tainnut tätä ennen mainostaakaan.

Pohjassa ja välissä tumma kääretorttupohja. Suklaamoussessa flora vispi + ranskankerma + fazerin marjasuklaalevy sulatettuna + sokeria + liivate. Marjamoussessa flora vispi + maustamaton tuorejuusto + punaherukoita survottuna + sokeria + liivate.
Kirpeä ja makea yhdessä, loistava yhdistelmä. Toimii myös mustaherukalla. Sain antaa ohjeen heti eteenpäin vieraille, eli luultavasti toimi heillekin!




Leikkauspinta näytti siis tältä!

18 kommenttia:

Annika kirjoitti...

Tuliko purkki per täyte, siis yks purkki floraa, ranskankermaa jne?

Kuulostaa kyllä erittäin herkulta! Suatampa vaikka tämän napata synttäritarjottaviin.
Voikos tuon toisen kääretorttupohjan jättää pois, pysyykö kasassa?

Eve kirjoitti...

jep, kaikkea purkillinen. Ja voi jättää pois, ainakin mustaherukoista olen tehnyt ilman tuota väliin tulevaa kääretorttupohjaa onnistuneesti.

Heljä kirjoitti...

Just nyt haluun tuota!

Anonyymi kirjoitti...

Oi mitkä herkut olit taas laitellut!!
Ja kiitos ihanasta kakkuohjeesta! Jo kuvan kattominen meinaa viedä kielen mennessään :) En malta odottaa että pääsen kokeilemaan!

jenny

Pia kirjoitti...

Kiitos ohjeesta! Tämä näyttää mielettömän herkulliselta!

Riikka kirjoitti...

Olipas herkullisen näkönen, kiitos vinkistä! Nyt vaan pitää kipinkapin mennä poimimaan mummin puskista punasia talteen :).

Eve kirjoitti...

olkaa hyvät. Ja tehkää marjamoussesta tarpeeksi kirpeä, ei siis liikaa sokeria. Ja marjasuklaan tilalle voi laittaa myös maito/tummaa suklaata, ihan mistä itse eniten tykkää.

Anonyymi kirjoitti...

Montako liivatetta per täyte? :)

Eve kirjoitti...

laitoin vaja rkl liivatejauhetta tai 3 liivatetta per täyte. Pysyvät mousseina hyytelön sijaan, mutta kuitenkin hyvin kasassa.

Anonyymi kirjoitti...

Voikohan tämän pakastaa?

Eve kirjoitti...

en ole kokeillut pakastamista, mutta luulisin että voi.

Anonyymi kirjoitti...

..edellinen kyselijä vielä lisää että minkä verran suunnilleen tuota punaherukkasurvosta ja valutetaanko yhtään nestettä pois? avuton olen mutta on niin herkullisen näköistä että kokeiltava ois ;)

Eve kirjoitti...

Hmm.... 3dl ehkä laitoin, eikä valutella mitään pois. Sulatin, survoin ja kaadoin massan sekaan.

Anonyymi kirjoitti...

Heitätkö vielä oikein suklaakääretorttupohjankin ohjeen jolla tuon pohjan väsäsit (oletan että paistoit siis pellillisen kääretorttupohjaa ja siitä leikkasit kaksi rinkulaa) -pelkään nimittäin että mun pohjasta tulee -jollain väärällä ohjeella jos teen- niin sitkas,että kakkua ei saa leikattua kirveelläkään ;D -kostutetaanko pohjaa muuten jotenkin?
Kaupan keksihyllystäkö nuo marengit bongasit?
Jos meinaan tarjota kakkua huomisiltana, niin olisiko se paras tehdä tänä iltana vai huomisaamuna?

Kiitos!!! :)

Anonyymi kirjoitti...

...ja vielä se että minkäs kokoiseen irtopohjavuokaan tämän kasasit? :) Riittääkö kakusta 12 naiselle -muutakin tarjottavaa on- vai pitääkö ohje tuplata?

Eve kirjoitti...

Kääretorttu on tehty näin:
4 munaa
1,5dl sokeria
1,5dl vehnäjauhoja (tai perunaj.)
0,5dl kaakaojauhetta
1tl leivinjauhetta
munat ja sokeri vaahdoksi ja kuivat aineet sekaan. Paisto 225 asteessa sen viitisen minuuttia.

Leikkasin pohjasta yhden ympyrän, toisen joutuu kokoamaan parista osasta. Ja 24cm vuokaan tein. Riittää tuolle syöjämäärälle, jos muutakin makeaa tarjottavaa! :)

Marengit ostin ihan K-kaupan keksihyllystä.

Riittää kun teet tarjoilupäivän aamuna.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos vastauksista! <3
Ilmeisesti kääretorttupohjia ei tartte yhtään kostuttaa...?

Eve kirjoitti...

Ei tartte kostuttaa!! :)