torstai 29. elokuuta 2013

Haasta jääkaappisi

Törmäsin hauskaan haasteeseen! :)
Teksti kopsattu suoraan On the road to the lighthouse-blogista:
Tämä on haaste. Tämä on todellinen tirkistelyhaaste. Jääkaapit ovat mielenkiintoisia, ja voisin kuvitella niiden kertovan jotain omistajastaan. Tosin se kertomus riippuu kyllä ihan siitä, milloin sinne kurkistaa. Joten heti kun luet tämän, kipitä jääkaapillesi ja ota sieltä kuva. Älä poista mitään, älä järjestele mitään. Vaan ota kuva just siitä tilanteesta kun avaat jääkaapin oven.


Meidän torstai-jääkaappimme näyttää tältä, kuvasta puuttuu ainakin alalokero, jossa säilytetään juurekset:

Perusvarustukseen kuuluu aina laktoositonta- ja normaalia maitoa, legioona maustekastikkeita, perus-salaattiainekset, porkkanaa, pepsi maxia, margariinia ja joko juustoa tai leikkelettä. Lisäksi sitten vaihtuva valikoima muuta. Ruokakaupassa käydään vähintään kaksi kertaa viikossa. Yhdet isommat ostokset, joita sitten täydennetään. Joskus ennen onnistuin käymään kaupassa vain kerran viikossa, tosi isot ostokset. Siitä on taas lipsuttu kahteen kertaan eli myös kaksinkertaisiin heräteostoksiin.

Nyt tuolla on lihana vain naudan jauheliha, josta ajattelin tehdä tomaattisen jauhelihakastikkeen tänään ruoaksi, spaghetin kera sitä varmaan sitten syömme. Salaattia meillä on tarjolla aina ruoan kanssa. Huomenna lienee mentävä täydentämään pääruokavalikoimaa, eli käytännössä lihaa ja kalaa.

Tartupa haasteeseen itsekin!! Jos sinulla ei ole omaa blogia, voit siirtää kuvan koneelle ja aijaa.com:iin ja linkittää kommenttiboksiin meidän muiden nähtäville! :)

5 kommenttia:

elisa kirjoitti...

Ihana, miten iso jääkaappi teillä on. Mä niin odotan, että saadaan keittiöremppa tehtyä, ja hommattua iso jääkaappi. Silloin sinne menis helposti koko viikon ruokaostokset.

Mä inhoan kaupassa käymistä, joten tekisin sen mieluusti vain kerran viikossa. Ja säästäisin ison summan rahaa, sillä voi hyvänen aika niitä heräteostoja. :)

Eve kirjoitti...

No mä yllätyinkin, että tässä vuokra-asunnossa oli näin iso jääkaappi. Juhlien laittamisessakin ihana apu; edellisessä kodissa kakut sai luvan odotella milloin kenenkin naapurin jääkaapissa :D.
mäkin kävisin mielellään kerran viikossa ruokakaupassa, mutta koska mulla on aina lapset mukana, on helpompi tehdä vain puolikkaat ostokset ja selvitä kaupasta ulos ennen kuin yksivuotias vetää herneet nenään ja alkaa tapella kärryissä istumista vastaan!! Lehtien irtonumerot ja kylmäkaapista löytyvät kahvijuomat tai battery on mun heräteostospaheet.

Sini kirjoitti...

Hauska haaste, kävin heti jo nappaamassa kuvankin :) pitääpä illalla laittaa koneelle ja päivittää blogi, nyt ruuan laittoon..

suvi kirjoitti...

tosi mielenkiintoinen haaste,taidanpa osallistua minäkin...kunhan muilta kiireiltäni ehdin:D

Eve kirjoitti...

Jee, hyvä Sini! Tuun katsomaan!!
Suvi, sinä mukaan myös!! :)