maanantai 2. helmikuuta 2015

Tummat valkosuklaacookiet


Paljastanpa teille, mitä meidän pakasteesta löytyy lähes aina: suklaacookieita. Helposti ja nopeasti sulaa juuri oikea määrä, simppeli ja herkullinen vierasvara ja kun pikkuisen lämmittää, saa ihan uunituoreita keksejä. Näitä on myös helppo pakata sievään paperipussiin tuliaisiksi ystävälle tai myyntiin koululaisten myyjäispöytään.
Viime aikoina olen leiponut cookiet tällaisella ohjeella. Ohje on aika suuri, siitä tulee n.40 suurta cookieta. Tärkeintähän näissä taas oli, ettet paista keksiä liian pitkään. Jätä se mielummin vähän raa'aksi, jäähtyessään se kyllä jähmettyy juuri sopivan sitkaaksi ja suklaiseksi.

Tummat valkosuklaacookiet (40)

400g voita
400g sokeria
2 kanamunan keltuaista
4rkl siirappia
6,5dl vehnäjauhoja
1,5dl kaakaojauhetta
4tl soodaa
260g valkosuklaata, rouhi erikokoisiksi paloiksi


Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa sekaan keltuaiset ja siirappi. Viimeisenä lisää jauhot, kaakaojauhe ja sooda sekä pilkottu suklaa. Sekoita hyvin.

Ota taikinasta ruokalusikalla isoja paloja, pyöritä palloksi, laita leivinpaperin päälle pellille ja litistä vähän. Paista yhdellä pellillä kerrallaan vain 9 keksiä, koska nämä leviävät reilusti.

Paista 175 asteessa. Noin 10min päästä keksi on saanut muotonsa, mutta on vielä sileä ja kiiltäväpintainen. Heti kun pinta alkaa halkeilla, ota keksit pois uunista. Tässä vaiheessa ne ovat tosi pehmeitä keskeltä ja niin kuuluukin olla. Jäähdytä keksit kokonaan.
Älä tuijota kelloa, koska jokaisessa uunissa on oma paistoaikansa. Kokeilemalla onnistut löytämään teidän uunille sopivan ajan paistaa.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tekispä mieli kokeilla tätäkin reseptiä! Voitko vaan kertoa, miten ne vierasvarat saisi säilymään siellä pakkasessa vieraille asti?! ;D

t. sokerikoukkulainen

ps. ootko sä hurahtanut kokeilemaan raakakakkuja tms. tai superfoodeja? Jos, niin jaapa niistäkin vinkkejä!

Anonyymi kirjoitti...

Samaa halusin kysyä, että miten ne siellä pakasteessa säilyy?

Eve kirjoitti...

Välillä säilyy paremmin ja välillä tosi heikosti :D .
Raakaleivonta muhii jo ajatuksen tasolla, mutta käytäntöön asti se ei ole vielä päätynyt. Vinkkaan täällä, jos ehdin joskus paneutumaan paremmin! :)
Kiitos kommenteista!

Toiveettodeksi kirjoitti...

Näitäkin on pakko kokeilla! En olekaan ennen tehny. Raakakakkua kokeilin (josta blogiini kirjoitinkin) ja tarkoitus olisi vielä kokeilla jossain vaiheessa yhtä suklaisempaa raakakakkua.

Eve kirjoitti...

Toiveettodeksi,
Kävinkin katsomassa blogissasi raakakakkua! Pitäisi varmaan vain ottaa asiaksi ja kokeilla :) .