tiistai 22. toukokuuta 2012

Welcome babygirl, sänky on pedattu!

Pikkuriikkisen pinnasänky odottaa vihdoin! Esikoiselle ostettiin Ikean perus vaaleapuinen pinnasänky joka vahattiin sitten tumman ruskealla. Silloin kaiken piti olla tummaa puuta. Neidille päätin maalata sen kuitenkin nyt valkoiseksi, kun meidän makkarin vaalennus on muutenkin työnalla. Oli muuten melkoinen homma! Kolmekaan kerrosta valkoista maalia ei meinannut peittää sängyn tummaa väriä! Vaja 6 tuntia käytin maalaamiseen ja luovutin, kuultakoon vähän läpi sitten.
Heh, pakko kertoa teille mitä tapahtui sitten pari päivää myöhemmin! Olin ostanut purkillisen ihanaa uutta Ingmanin Mudcake-jäätelöä ja ajattelin herkutella sillä ihan yksikseni, kun lapset leikkivät terassin auringossa. No tietysti heti kun sain ekan palan jätskiä suuhuni, ekat askeleet kuului makkarimme oven takaa. Ainoa piilo minkä jätskikulholleni keksin, oli livauttaa se juuri puhtaisiin valkoisiin lakanoihin petaamani pinnasänky. No arvaattekin varmaan, se suklaajäätelökulho pääty sinne puhtaisiin lakanoihin suoraan ylösalaisin! Niih. Mitä opinkaan? Syö herkkuja vain silloin, kun olet valmis antamaan niitä lapsillekin ja mielellään pöydän ääressä! :)


7 kommenttia:

Elina kirjoitti...

hhihiiii, anteeksi vahingonilo :)

Mut voin niin samaistua moiseen, juuri silloinkuin ajattelee herkuttelevansa y-k-s-i-n, joku tulee ja yllättää :)

Anonyymi kirjoitti...

No voi sun jäätelö :/
Tuo vauvan sängyn petaaminen on yksi odotusajan huippuhetkiä,ehdottomasti. loppusuora alkaa ja pian pääsemme ihailemaan vaavia!!
t.Jenny

helkku kirjoitti...

:D Jäätelöepisodi naurattaa edelleen :D

Ja komppaan Jennyä, vaavin sängyn laittaminen on niin ihanaa!!! Se ajatus, että kohta tuossa tuhisee se pieni <3 En malta odottaa, että näen teidän typyn!!!!

Heljä kirjoitti...

Typyllä söpö köllöttelypaikka!! Nyt kun vaan vielä syntyis, niin pääsis tuoksuttelemaan pikku-murua! <3

Eve kirjoitti...

Kiitos ihanat kommenteista!
Ehkä vain toinen äiti voi ymmärtää, mikä merkitys tuolla pinnasängyn laittamisella on. Mun mies nimittäin ehdotti, että voi kyllä maalata ja pedata tuon sängyn sillä aikaa kun mä oon synnärillä :O Mulle itselle se on ainakin tosi tärkeä rituaali vauvan syntymää odottaessa.

Jutta kirjoitti...

Voi jee sun kanssas, en muista millon olisin hekottanu viimeksi jonkun kommellukselle näin paljon xD Mä niin näen sut hätääntyneenä ku jänis ajovaloissa pyörivän ja paniikis syöksyillen etsien piiloa jädelle xD

Aijai, kiitos päivän pelastuksesta!
Ja tietenkin onnea loppuodotukseen ja voimien keruuta h-hetkeen!

Eve kirjoitti...

hehee, ercci, ole hyvä nauruista!!! Mä itsekin siinä mietin et alanko itkemään vai nauramaan! Eka nauroin, sit tuli raivo kun aloin irrottaa lakanat pesuun, ihan turhan kämmin takia...
No nyt ne on taas siellä sievästi puhtaana, toistaiseksi.