perjantai 4. lokakuuta 2013

Harjaa ja kihveliä, sekä muita tämän viikon iloja!

Tällä viikolla en ole ollenkaan leiponut, luvassa siis muita tällä viikolla ilostuttaneita asioita! Sunnuntaina viimeksi meillä herkuteltiin, silloin leivoin amerikkalaisen juustokakun, mutta olen julkaissut sen reseptin jo aiemmin blogissani enkä siksi kuvannut sitä tällä kertaa. Se kakku on yksi parhaista ja ohje löytyy täältä.

Tällä viikolla sen sijaan askartelin meille huoneentaulut, joihin hyödynsin Merrin piirroksia (jotka löysin yhdestä lehdestä ja leikkasin irti) ja erästä facebookin käsityöryhmästä bongaamaani kaunista lausetta, sekä IKEAn kehyksiä. Tuo lause on pyörinyt mielessäni nyt muuton alla tosi usein, siksi ajattelin sen noin ikuistaa tauluun. Näistä tuli aika mukavat! Tarkoituksena olis tehdä taulukollaasi uuden kodin seinälle. Siihen asti nämä seisovat pianon päällä.


Tällä viikolla myös ilahduin IKEAN paperitavaroista, mm.näistä kivoista numerokorteista, jotka pääsivät nyt koristamaan lasten kaverisynttäreille viemiä paketteja!
Lähi-IKEAssamme laitettiin keskiviikkona joulua esille, kun siellä käytiin. Vielä ei päässyt penkomaan, mutta nyt varmasti on jo tavarat paikoillaan, joten rientäkäämme sinne kaikki fiilistelemään! :) Ihana ajatus, että joulu tosiaan tulee taas!


Viime viikkoina on blogeissa vilahdellut tämä Annon rikkalapiosetti ja tänä aamuna Kodin Ykkösessä käytyäni huomasinkin sen olevan tarjouksessa. Olin ajatellut ostavani nämä uuteen kotiin, nämä ovat niin kauniit, että saavat olla aina esillä. Voi kun kaikki siivousvälineet olisivat yhtä esteettisiä! Tämä setti on sunnuntaihin asti tarjouksessa ainakin Variston Kodin Ykkösessä, ehkä muuallakin.


Erityisesti tällä viikolla on ilahduttanut aurinkoiset ja värikkäät pakkasaamut! Me lähdemme koko konkkaronkalla joka aamu viemään eskarilaista kouluun ja onneksemme koulu on kävelymatkan päässä, joten saamme aina pienen piristysruiskeen päivään, kun käymme aamulenkillä eskariviennillä! Tänään ulkona oli erityisen kaunis ja lämmin sävy valossa!


Näiden ajatusten ja kuvien myötä toivotan mitä kauneinta ja rentouttavinta viikonloppua teille blogin lukijat!

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihania iloisia lapsosia. :)

frisco

(En muista google-tilin salasanaa kun kone vaihtu ja siellä oli kaikki tallennettuna valmiiks.. :D )

Anonyymi kirjoitti...

Miten selviätte aina porukalla aamulla matkaan? Hatunnosto siitä. Mustaki ois kiva saatella koululaista, mutta ei ehittäs millään kaikki mukaan. Syöttekö esim. vasta sen jälkeen aamupalan ta ionko jotain hyviä nopeita aamupalavinkkejä, murkinaa,mikä maistus aamu-unisillekin? ;)

Eve kirjoitti...

Friscolle vilkutus! :)

Anonyymi, hyvin me selvitään matkaan. Meidän aamu menee niin, että mä herään ekana, käyn suihkussa ja puen. Sen jälkeen herätän kaikki lapset ja lähdetään heti kaikki alakertaan tekemään aamiaista. Syön itse nopeampaa ja sinä aikana kun lapset vielä syövät, mä käyn etsimässä heille kaikille sisävaatteet valmiiksi. Aamiaisen jälkeen pesut ja pukemiset ja sen jälkeen ulkovaatteet päälle ja matkaan. :) Aamiaisella lapset saavat valita ottavatko leipää/muroja/hedelmiä/jogurttia tai vaikka kaikkea niitä. Herätän lapset tuntia ennen kuin meidän pitää lähteä kotoa kävelemään. :)

Rouva V kirjoitti...

Ihanat lapset! <3

Ja mun on pakko saada tuo harjasetti. En kestä! Ei tarvis piilotella enää kaapissa. ;D

Anonyymi kirjoitti...

Kiva fiilis teidän eskariviennillä :)

Eve kirjoitti...

Johanna, toivottavasti löydät vielä harjasetin! Se on ihana! :)

Anonyymi, raikkaat aamut ovat ihania!